Raamattu- ja lentopalloralli 2018

Taas on se aika vuodesta, kun Adventtikirkon sisarkoulujen lentopallojoukkueet kokoontuvat  ympäri Skandinaviaa Suomen kristillisessä yhteiskoulussa. Lauantai 27.1. oli myös pakollinen koulupäivä, joten nuorta väkeä oli mahdollisesti vielä enemmän kuin muina vuosina.

Lauantain ohjelma koostui raamattutunnista, Raamatun tutkistelusta ja jumalanpalveluksesta. Raamattutunnin missiohetkessä Newbold Collegen edustaja Jared  kertoi yliopiston toiminnasta. Raamattu-tietokilpailua vetivät nuorisopastorit Glen  ja Jyrki. Musiikista vastavasivat Zorica, Minttu, Judit, Klaus sekä Joonas. Jumalanpalveluksen alussa rehtori Leif Hongisto toivotti niin vierailijat kuin seurakuntalaiset sekä opiskelijat tervetulleeksi Toivonlinnaan.

Jumalanpalveluksessa saarnasi eestiläinen Kärt Lazic, joka vastaa New Boldissa englannin kielen opetuksesta. Kärt aloitti saarnansa kertomalla, miten hänen avioimiehensä kosi häntä aikoinaan uuden vuoden aattona. Kärt kuvaili humoristisesti, miten kihlaus laukaisi hänessä outoja reaktioita: hänestä tuli “vetistelijä”, joka itki tietämättä edes itsekään syytä, kunnes eräänä päivänä hän tajusi, mikä häntä oli jatkuvasti itkettänyt niin paljon. Koti-ikävä. Hän tajusi, että hänen on jätettävä naimisiin mentyään oma kotinsa, oma kotimaansa ja tutun ympäristön sekä kaikki rakkaat ihmiset: perheen ja seurakuntalaiset. Koti-ikävä sai hänet kulkemaan Tarton katuja itkien, kun hän jätti jäähyväisiä omalle kotiympäristölleen. Asuessaan Englannissa ja välillä käydessään kotimaassaan Eestissä, hän huomasi, ettei kaikki olekaan ihan samanlaista, kuin mihin  hän oli ennen lähtöään tottunut. Mikään ei ollut paljoa muuttunut – muttta muuttunut kuitenkin: pienet sukulaiset olivat kasvaneet aikuisiksi, nuoruuden kotiin oli vaihdettu uusi lämminvesivaraaja. Kärt ei ihan tuntenut oloaan kotoisaksi. Koti ei ollut enää sama.

Kärt nivosi omat kokemuksensa kertomukseen ensimmäisen maailmansodan sotamiehestä, joka saa käskyn rintamalle. Aluksi sotilas on peloissaan rämpiessään mutaisissa juoksuhaudoissa, väistellessään viheltäviä luoteja ja nukkuessaan kovalla alustalla. Vähitellen miehen muistot kodista, vihreistä maisemista ja pehmoisesta, lämpimästä sängystä haalistuvat; ainoastaan kotiväen kirjeet, joita silloin tällöin tulee, onnistuvat palauttamaan  haalistuvat muistot kirkkaammin miehen mieleen: välillä hän jopa muistaa, millainen ihminen hän on ollut ennen lähtöään. Kuitenkin Kärtille käy niin kuin sotamiehelle – hän sopeutuu ja unohtaa. Sotilas tottuu sotaan, hengenvaaraan, niukkaan ruokaan ja kovalla alustalla nukuttuihin öihin – hän alkaa pitäää epänormaalia tilannetta normaalina. Samoin Kärt sopeutuu uuteen kotimaahansa, oppi tuntemaan kadut ja oppii, mistä mitäkin kannattaa hankkia. “Ihminen sopeutuu ja unohtaa. Ihminen vaan on sellainen”, Kärt toteaa.

Puheessaan Kärt varoittaa kuitenkin siitä, että meidän ei pitäisi sopeutua maailman menoon ja unohtaa Jeesuksen sanoja: “”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.  Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.  Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.” “Pitäkää koti-ikävänne ja muistakaa Jeesuksen sanat”, kehoittaa Kärt kuulijoitaan.

Puheen jälkeen oli vielä musiikkiesitys, ja päivä päättyi yhteiseen päivälliseen.

—————————————————————-

Valitettavasti saarnan referaatti ei tee puheelle oikeutta. Kiitän Kärtiä erinomaisesta puheesta – ja varmasti kaikki kuulijat ovat samaa mieltä kanssani. Kiitos, Kärt, ja kiitos sujuvasta tulkkauksesta, Päivi!

Artikkelin kuvat: Petri Palviainen.

kahoot_raamattuvis

musiikkivastaavat

Lutherin jalanjäljillä

To 12.10.

Lähtö sujui suhteellisen helposti ja matka sai alkaa. Täynnä olevan 60 paikkaisen bussin etupenkin jalkatila alkoi välittömästi ahdistaa, kun Leevi työnsi vaellusreppunsa sinne. Alkavan kaamoksen pimentämältä taivaalta tihutti vettä kuin rikkinäisestä suihkusta. Satamassa oltiin ajoissa ja siirryimme laivaan.

Pe 13.10.

Pystyin vihdoin keskittymään saarnani kirjoittamiseen, joka pitäisi pitää sapattina Erfurtissa. Bussimatkan aikana sain innostuksesta soikeana kuunnella vastauksia kysymyksiin historiaan ja elämään liittyen, sillä Samuel istui vieressäni käytävän toisella puolella. Olin myös syvästi siunaantunut hengellisistä keskusteluistamme. Saavuimme Malmön satamaan ja menimme bussin sisällä laivaan ja etsiydyimme hytteihimme. Kello neljän aikoihin ruokahalu ajoi joukkomme ruokatilaan syömään kunnon rekkamies-lounaan. Väkemme valtavuudesta huolimatta heräsi kysymys: kuka ei kuulu joukkoon?

La 14.10.

Keskiyön autobaana ei suonut monille heti unta, mutta pikkuhiljaa Nukkumatti teki invaasiotaan ja porukka alkoi menettää otettaan virkeydestään.  Aamu lopulta tuli ja monet meistä huomasivat ihmeeksensä nukkuneensa muutaman tunnin. Pysähdyimme aamupissalle ja -palalle levähdysalueelle. Kertailin mielessäni valmiiksi kirjoittamaani saarnaa ja matka jatkui ajallaan kohti Erfurtin adventtikirkkoa. Istuin toisella matkanjohtajan paikalla kuskin vieressä ja silmiäni siristellen ihailin auringon nousua upean maiseman yllä.

Saavuimme kirkolle hyvissä ajoin ja vaihdoin kauluspaidan päälle, tutustuin tulkkiini ja kokeilin headsetiä päähäni. Jumalanpalvelus eteni mukavasti ja pian lauluesityksemme jälkeen minut siunattiin seurakunnan edessä valmiiksi jakamaan sydämelleni lasketun saarnani. Mahtavasti tehty! Pidin saarnani keskittyen kolmeen reformaation totuuteen: sola gratiaan, sola fideen ja sola scripturaan. Pyrkimykseni oli tuoda Jumalan rakkautta ja armoa esille. Kiitos Herralle, että saarna sujui hyvin sekä itseni että tulkkini osalta. Vielä lopuksi he pyysivät spontaanin lauluesityksen suomen kielellä. Lauloimme Mintun kitarasäestyksellä ‘Kuninkaalle’. Jumalanpalveluksen jälkeen nautimme suomalaisen ruokalaulun siunaamana erfurtilaisten kokkaaman lounaan ja lopuksi kiitimme laulamalla ‘Paljon kiitoksia’.

Matkamme jatkui Eisenachiin, jossa vierailimme Bachhausissa sekä Lutherhausissa, jossa Luther asui koulupoikana. Kolmas ja kiinnostavin kohde oli Wartburgin linna, jossa Luther oli paossa käytännössä kaikkea, koska oli Wormsin valtiopäivien jälkeen sekä kirkon- että valtionkirouksessa. Fredrik Viisaan käskystä Luther kidnapattiin ja kuljetettiin turvaan Wartburgin linnaan, jossa hän ahdistuksen ja yksinäisyyden keskellä saksansi uuden testamentin. Oli mahtavaa olla paikalla, joka on ollut olennaisessa osassa protestantismin synnyn kannalta. Mahtavaa olla omilla juurillaan!

Su 15.10.

Ajoimme aamuauringon paisteessa takaisin Erfurtiin, jossa tutustuimme ensimmäiseksi Erfurtin tuomiokirkkoon. Siinäpä mahtipontinen katedraali! Sisällä oli menossa katolinen messu, jota muutamat oppilaat – minä mukaan lukien – jäivät hetkeksi seuraamaan sivusta. Kävelimme Leevin ja Rebeccan kanssa läpi paikan nähtävyydet: Krämerbrücken silta, Euroopan vanhin synagoga ja augustinolaisluostari.

Erfurtin jälkeen ajoimme Buchenwaldin keskitysleirille. Oli pysäyttävää päästä vihdoin katsomaan konkreettisesti sen kaltaista paikkaa, joista historia on syystä maalannut kauhukuvaa.

Päivän viimeinen nähtävyysetappi oli Eislebenissä. Ryhmämme kävi Lutherin syntymäkodissa, mutta kierrettyäni sen nopeasti suuntasin Lutherin kuolinpaikkaan. Eisenach, Erfurt ja Eisleben ovat kaikki todella mukavia kaupunkeja.

Yövyimme Pietismin keskuksessa Hallen kaupungissa. Tarkemmin ottaen Jugenherberge Hallessa. Ilta palloiltiin kaupungilla kavereiden kanssa jälleen kerran ruokaa saalistaen. Tässäkin kaupungissa oli kuitenkin paljon nähtävää, joten Gunnevin hyväksynnän alla suunnittelin reitin aamua varten kiertääkseni nähtävyydet. Nukkumaan mennessäni huomasin, että laturini oli jäänyt Eisenachiin. Miksi ihmeessä tämän älypuhelimen täytyy olla niin oleellinen osa elämää?

Ma 16.10.

Nousin varhain aamupalalle Ebban kanssa, joka halusi liittyä seuraan kierrokselle. Söimme maittavat ruuat ja lähdimme. Pääkohteenamme oli pietismin keskus, joka nykyään lienee jonkinlainen korkeakoulu tai seminaari. Kiersimme keskustan kautta ja näimme vanhoja kirkkoja ja rakennuksia. Löysimme pietismin keskuksen ja ulkomuodoltaan se ei ollut mitenkään erikoinen, mutta pietismin historia ja vaikutus protestantismin kannalta on sen verran merkittävä, että oli käytävä fiilistelemässä.

Bussi lähti liikkeelle. Navigaattorin määränpääksi oli näppäilty ‘Wittenberg’. Ensitöiksemme sinne saavuttuamme osallistuimme legendaarisella Wittenbergin linnankirkolla englanninkieliseen jumalanpalvelukseen, jossa esiinnyimme pienen kuoron kanssa. Oli mielekästä esittää evankeliumipohjainen laulu Lutherin haudan vieressä siinä kirkossa, jonka oveen teesit naulattiin. Nyt oltiin tosiaan juurilla. Tämän jälkeen kiipesimme kirkontorniin ikuisuuden kestäviä portaita pitkin. Loppupäivä meni Wittenbergiin tutustuessa. Kävimme vielä merkittävimmässä Lutherhausissa, ja poseerasin myös Melanchtonhausin oven edessä. Illan tultua väsynyt joukko maleksi takaisin bussille ja suuntasimme Friedensauhun.

Tämä Saksan adventtikirkon omistuksessa oleva teologiaan painottava korkeakoulu oli fasiliteeteiltaan valtava. Hostimme jakoivat huoneemme ja kävimme iltapalalla sen jälkeen.

Ti 17.10.

Konstan ja Hiskin kanssa tutustuimme alueen karttaan, totesimme alueen olevan noin viisi kertaa suurempi kuin mitä yöllä arvioimme. Korkeakoulun lisäksi alueella oli yli 200 paikkainen vanhainkoti, omakotitaloja, asuntoloita, moderni kirjasto, hieno ruokala ja alueen päädyssä oli ymmärtämämme mukaan leirikeskus.

Tänään myöhästyneen lähdön syy oli Valtterille noussut erittäin korkea kuume. Nyt se ei tietenkään ärsyttänyt ketään, sillä oli ilmiselvää, että hänen hyvinvointinsa oli etusijalla. Lähialueen lääkärit eivät suostuneet ottamaan häntä vastaan, joten toimitimme hänet Berliiniin adventtikirkon sairaalaan vastaanotolle.

Berliinissä menimme ensin katsomaan muuria ja sen jälkeen kuljimme läpi keskustan nähtävyydet, ja kävelin yksin yli kilometrin nähdäkseni erään monumentin, jonka päässä on kultainen enkeli. Koska aikaa oli alle tunti, otin riksan palatakseni takaisin parlamenttitalon läheisyyteen. Tingin hintaa, mutta koska riksaa ajava mies oli uskomattoman mukava, maksoin täyden hinnan.

Lähdimme Berliinistä tietysti viiveellä sillä kolme sankaria saapuivat myöhässä ja jouduimme tekemään taktisen korttelikierroksen ja nappaamaan heidät lennosta kyytiin. Kerkesimme kuitenkin ajoissa Travemündeen yölaivaan. Tällä kertaa saimme hyvät unet, ja ruokakin oli paljon parempaa kuin viimeksi.

Ke 18.10.

Aamun bussiin suunnistaminen oli hektistä. Sukellellessani rekkojen välissä olin hiukan adrenaliineissa. Jyrki antoi backupinsa rukoilemalla puolestani, kun juoksentelin rekkojen seassa.

Matkalla suomensin sekä laajensin Erfurtin saarnaa, joka pitäisi pitää Helsingissä tulevana sapattina. Skandinavian kylmä ilma oli taas niin kiduttavaa verrattuna Saksan 23 asteen lempeisiin lämpöihin. Viimeinen etappi ennen laivaa oli Ekebyholm, jossa söimme päivällistä. Jopa Enna myönsi jälkikäteen ruoan olleen “sairaan hyvää”. Tähän en kyennyt samaistumaan, mutta hienoa, että hän piti siitä.

Matkan viimeinen määränpää oli kylmä ja karu, mutta niin rakas Suomi Finland.

Kirjoittanut Mikael Takamaa, L15

 

|

Suomen kristillinen yhteiskoulu toivottaa kaikille siunattua joulua

Paimenet lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. (Luuk. 2:16-20.)

 

Kevätlukukausi alkaa 8.1.2018 lukujärjestyksen mukaan.

|

101 syytä juhlaan

Itsenäisyyspäivän aattona Suomen kristillisen yhteiskoulun arki käynnistyi normaalisti: koulu alkoi 8.45 ja aamun kaksi 75 minuutin tuntia pidettiin lukujärjestyksen mukaan. Kuitenkin koko aamun oli aistittavissa, että jotain erityistä oli tekeillä. Koulun kappelia siivottiin kovalla tohinalla, ylimääräisiä soittimia kannettiin pois ja juhlaan tarvittavaa pc:tä vaihdettiin pariin otteeseen. Samalla kannettiin saliin näyttävää kukka-asetelmaa sekä jättimäisiä, valkoisia ruusuja.

Kun kello tuli kaksitoista, sali alkoi täyttyä yleisöstä. Itsenäisyyspäivää kokoontuivat juhlistamaan niin oppilaat kuin ylioppilaaksi lakitettavan opiskelijan Tiina Martikaisen läheiset ja ystävät. Boris Källmanin soittaman juhlamarssin tahdissa lippukulkue lipui saliin etunenässä ensimmäinen airut Minttu Rantanen, lipunkantaja Benjamin Pörhö sekä toinen airut Jasmin Söderman. Seuraavana kulkueessa olivat rehtori Gunnevi Peltonen, Tiina Martikainen sekä hänen ryhmänohjaajansa Merja Laine-Sjöström.

Koko juhlan juonsivat ansiokkaasti lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat Ebba Lindblom sekä Mette Kronström. Tervetulotoivotukset lausuttiin sekä suomeksi että ruotsiksi, jotta molemmat viralliset kielet saisivat arvoisensa huomion. Juontajat totesivat syitä juhlaan olevan 101: sata itsenäisyyden vuotta sekä syksyn ylioppilaan lakitus.

Pastori Jyrki Vehkavuori puhui kahdesta huomionarvoisesta asiasta, jotka ovat vaikuttaneet siihen, mitä Suomi tällä hetkellä on – itsenäisyydestä ja reformaatiosta. Rukouksen jälkeen Källman säesti yhdeksäluokkalaista Odette Uzamukundaa, joka lauloi liikuttavasti Taivas on sininen ja valkoinen -kansansävelmän.

Jokavuotiseen itsenäisyyspäivän juhlaperinteeseen kuuluu tietenkin vapauden viestikapulan vaihto. Viestikapulan ovat lahjoittaneet koululle mm. Suomen veteraaniliittojen valtuuskunta sekä Rintamanaisten Liitto. Tapaan kuuluu, että lukion abiturientit luovuttavat hallussaan olevan kapulan seuraavalle lukion ryhmälle, josta tulee koulun vanhimpia abien jäätyä lukulomalle. Abeja edustivat puheenjohtaja Minttu Rantanen sekä sihteeri Mikael Takamaa, ja lukion toista luokkaa edustivat puheenjohtaja Amanda Bowers sekä sihteeri Antti Paananen. Osion lopussa kuultiin Veteraanin iltahuuto Källmanin soittamana.

Juhlassa saatiin kuulla myös kantaesitys, kun lukion ensimmäisen vuoden opiskelija Hilja Vehkavuori esitti kirjoittamansa runon Varjoista syntynyt kansa. Runossaan Vehkavuori kysyy arvoituksellisesti, mikä on tämä kansa ja mistä se on saanut voimansa.

Juhlapuheen piti tänä vuonna abiturientti Benjamin Pörhö. Puheen alkuosassa luotiin katsaus menneisyyteen – asioihin, jotka johtivat Suomen itsenäisyyteen. Puolivälissä Pörhö pohti, kuinka kauan nuorten sukupolvien on rakennettava identiteettinsä käytyihin sotiin ja voisiko identiteettiä luoda jotenkin muuten. Keskeisiksi asioiksi nousi kolmen K:n sääntö eli kansanvalta, koulutus ja kehitys. Puheen loppuosa oli omistettu lakitettavalle, ja Pörhö antoi kolme savolaista elämänohjetta Martikaiselle, joka on kotoisin Itä-Suomesta: ” Anna kaekkes vuan elä periks”, “naara itelles ennen kun muut kerkiää” ja lopuksi “monesti voettajat on hävinneitä, jotka piätti koettoo kerran vielä”. Viisaudet kirvoittivat ansaitusti pitkät naurut.

Kuoron Finlandia-hymnin jälkeen Tiina Martikaisen lukioura koki loppuhuipennuksen: rehtori Peltonen julisti hänet ylioppilaaksi. Lisäksi Toivonlinnan seurakunta lahjoitti tälle musiikillisesti lahjakkaalle opiskelijalle sadan euron stipendin, ja yleisö saikin nauttia hänen sekä Jake Perhon esittämästä laulusta Blessed. Juhla päättyi Maamme-lauluun, jonka aikana lippu saatettiin arvokkaasti juhlasalista pois. Uskoisin, että muillakin, kuin vain allekirjoittaneella, olo oli aika siunattu niin lämminhenkisen juhlan jälkeen.

Se, joka heidät yhdistää, on kärsinyt Kristus. / Se, joka heissä syntyy uudesti tuoreen tähtitaivaan alla,

on ylösnoussut Jumalan Poika valo käsivarsillaan. / Se, joka kodittomille koti on, antaa ikuisen rauhan.

Hilja Vehkavuori (Varjoista syntynyt kansa. 2017)

Kuvat: Minttu Rantanen

IMG_2251 IMG_2289 IMG_2222 IMG_2194 IMG_2231

 

 

 

 

85. lukuvuosi saatiin päätökseen – sää suosi miehiä

Aurinko paistaa ja pohjoistuuli puhaltaa, mutta kerrankin juhlasali on miehillekin siedettävä paikka; ei tarvinnut pahemmin pyyhkiä hikeä otsalta. Asioilla on siis puolensa. Mikään ei kuitenkaan voi muuttaa ylevää tunnetta, kun juhlamarssin alkutahdit kajahtavat ja ihmiset kääntyvät katsomaan abiturientteja ja yhdeksäsluokkalaisia, jotka marssivat – ehkä hieman jännittyneinäkin – rehtori Marle Himbergin johdolla juhlasaliin. Tähän on tähdätty kolme vuotta: sekä peruskoululaiset että lukiolaiset saavat tuntea konkreettisesti koulu- tai lukiouransa päätöksen.

 

Tällä kertaa alkumarssiksi oli valikoitunut Fritz Kreislerin Wieniläinen miniatyyrimarssi, jonka esitti viulullaan lukion toisen vuoden opiskelija Jasmin Mönkkönen ja häntä säesti musiikinopettaja Boris Källman pianolla. Vararehtori Gunnevi Peltonen lausui alkutervehdyksen, jossa hän kävi tiivistetysti läpi lukuvuoden tapahtumia: ensimmäiset sähköiset yo-kokeet kirjoitettiin uuden uutukaisessa digi-luokassa, ja muutenkin kampusaluetta on uudistettu, ja yhä edelleen uudistetaan, entistä aktivoivammaksi.

Urheilua ja musiikkia on riittänyt pitkin vuotta: opiskelijat ovat reissanneet sisarkouluihin erinäisiin turnauksiin, ja kuorofestari puolestaan veti väkeä sisarkouluista Suomeen, Toivonlinnaan.

Hengellisistä tapahtumista mainittakoon rukousviikko, jota vietettiin sekä syys- että kevätlukukaudella. Syksyllä Toivonlinna sai vieraakseen Ekebyholmin raamattulinjan opettajat ja opiskelijat. Keväällä koulussa vieraili canadalainen Jason Miller.

Myös opiskelijat saivat kokea lähimmäisen auttamisen tuomaa iloa: he osallistuivat innokkaasti Liettuaan tehtyyn avustusmatkaan ja jakoivat vähäosaisille lapsille vaatteita, pelejä ja leikkikaluja. Kesällä näille lapsille järjestetään vielä kesäleiri. Opiskelijat eivät ole unohtaneet Toivonlinnan lähiympäristön asukkaitakaan; he ovat käyneet avustamassa vanhuksia ja muita avun tarvitsijoita.

Jos opiskelijat ovat tarjonneet kampuksen ulkopuolella apua, niin apua on virrannut myös Toivonlinnaan. Toivonlinnan kampuksen yksi tukijoista on vanhempainyhdistys, joka on hankkinut asuntolaan jääkaapin, pakastimen ja pesukoneen sekä koululle välipala-automaatin. Toivonlinnan Tuki ry. on kerännyt menneenä tilivuotena noin 40 000 euroa, joilla on hankittu uudet patjat asuntolaan, tuettu oppilasvierailuja museoihin ja opetusta tukeviin tapahtumiin. Gunnevi Peltonen välittikin koko koulun kiitokset näille tukijoille.

Vuosikatsauksen jälkeen lukiolaiset Judit Konola, Minttu Rantanen, Irene Laitinen, Ruut Aallos sekä Ester Shelby toivottivat abiturienteille ja peruskoulunsa päättäville Jäähyväiset Pekka Simojoen sävellyksen ja sanoituksen mukaan. Tapani Peltonen ja Samuel Ruohomäki jakoivat stipendit, joita tänäkin vuonna oli runsaasti – 31 kappaletta.

Perinteen mukaisesti riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet henkilöt oli kutsuttu juhlallisuuksiin mukaan. Heidät kukitettiin, ja juhlapuheen piti Aune Greggas. Puheessaan hän muisteli, miten silloinen lukion aloittanut luokka on Toivonlinnan historian suurin luokka: 50 opiskelijaa. Tämän kevään abiturienttien luokka on taas ollut pienin luokka, jossa on ollut vain 15 opiskelijaa. Greggas korosti, miten elämässä tarvitaan joustavuutta, sillä harvemmin menee juuri sillä tavalla, kuin on suunnitellut, ja harva elää aallonharjalla koko elämäänsä – jos kukaan.  Hän siteerasi piispa Eero Huovisen puhetta, jonka tämä piti edesmenneen presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa: Armon sanat ovat tärkeämpiä kuin arvojen sanat. Samalla hän muistutti, että myös Jumalalle armo on suurempi kuin arvot. Puheen lopussa Greggas mainitsee, miten yhteiskunta korostaa yhä enemmän tehokkuutta, mikä näkyy niin koulutuksessa, ruoan ja vaatteiden sekä muiden hyödykkeiden valmistuksessa. Hänen nykyisen perspektiivinsä mukaan elämä on kuitenkin lyhyt eikä tulevaisuutta voi ennustaa. Kannattaa siis muistaa juuri tämä hetki, koulutoverit ja se, ettei kaveria jätetä. Hän itse sai lukiovuosiltaan elinikäisiä ystäviä, jotka eivät ole jättäneet.

Aune Greggaksen sanojen jälkeen yhdeksäsluokkalaiset marssivat lavalle luokanvalvojansa Kirsi-Marja Jalkasen johdolla. Rehtori Himberg jakoi päättötodistukset, ja luokan puolesta kiitossanat luokanvalvojalle esitti oppilas Hilja Vehkavuori. Tosin hän vertasi pilke silmäkulmassa luokkaansa Israelin kansaan, joka marinallaan kiitti johtajaansa Moosesta. Opettaja Jalkanen toivotti luokkansa oppilaille taivaan Isän suojelusta ja muistutti, että suuresta Isästä löytyy aina paras apu.

Koulun opettajisto vaihtuu aina lukuvuoden jälkeen: kuka lähtee minnekin vastaamaan uusiin haasteisiin. Tänä keväänä hyvästeltiin opettajat Annmari Heinemaa sekä Tia Talviniitty. Haikein mielin teistä luovumme! Kiitokseksi kuluneista vuosista lähteville opettajille ojennettiin kukkakimput.

Toivonlinnan kuoro esitti Boris Källmanin johdolla Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnin, minkä jälkeen abiturientit kutsuttiin lavalle vastaanottamaan lukion päättö- ja yo-todistus sekä valkoisuuttaan hohtava ylioppilaslakki, jonka ojensi ryhmänohjaaja Tiina Syrjänen.

Rehtori julisti abiturientit ylioppilaiksi, ja uudet ylioppilaat saivat painaa valkolakin  päähänsä. Koulun opettajana voin vain todeta, että tähän hetkeen ei voi koskaan kyllästyä.

Ylioppilas Leo Lammi puhui koko luokkansa puolesta ja kiitti asuntolan ohjaajia pyyteettömästä työstä. Hän korostikin asuntolasta tulleen kuin toinen koti ja toisaalta kotoa pois oleminen sai arvostamaan vanhempiaan entistä enemmän. Lammi kiitteli myös opettajia, jotka omaa vapaa-aikaansa uhraten antoivat jopa kotonakin opetusta. Hän totesi luokkahengen tiivistyneen ajan kuluessa, vaikka matkan varrella kohdattiin myös vaikeuksia. Kuitenkin jokainen koki saaneensa apua toisiltaan, kun sattui sellaisia haasteita eteen, ettei yksin niitä pystynyt hoitamaan. Lammi nauratti yleisöä toteamalla, että luokan joukossa on kolmen tai jopa neljän L:n opiskelijoita: kolmen L:n opiskelijat suorittivat opiskelunsa “lukio läpi lukematta” -strategialla ja neljän L:n opiskelijat luottivat strategiaan “lukio lähes lukematta läpi”. Lopuksi Leo Lammi kiitteli ylioppilas Reetta Tonteria: tämähän oli kirjoittanut koko kiitospuheen. Lopuksi ylioppilaat ojensivat ryhmänohjaajalleen korin, joka heidän sanojensa mukaan kuvaa osuvasti tämän uusia, moninaisia puolia, joita on koko ajan tullut esille. Vastakiitoksissaan Syrjänen muistutti opiskelijoita unelmoimisen tärkeydestä.

Suomen Adventtikirkon tervehdyksen toi luonnollisesti kirkon johtaja Kalervo Aromäki, joka totesi olevan aina ilahduttavaa seurata nuorten elämää. Hän viittasi 1. Psalmiin, jossa kirjoitetaan onnellisuudesta. Hän totesikin, että kulttuurissamme monesti onnellisuus rinnastetaan siihen, että kaikki menee niin sanotusti putkeen, ja liian usein ulkoiset puitteet määrittelevät identiteettimme. Aromäki muistutti kuulijoita israelilaisista, jotka ilman omaa kansallisvaltiota joutuivat määrittelemään oman identiteettinsä ja arvonsa. Arvo on lahja, joka tulee ottaa vastaan annetuista lähtökohdista, ja kysyy rohkeutta käyttää tämä lahja ja seistä omilla jaloillaan eikä suostu alistumaan sisäisille tai ulkoisille impulsseille. Lopuksi Aromäki muistuttaa onnen olevan sitä, että löytää Herrassa turvapaikan, ja hän toivoo kaikille ylioppilaille onnen tuntea Jumala.

Reformaation juhlavuoden hengessä juhlaväki lauloi vielä Jumala ompi linnamme kolmella kielellä: ruotsiksi, saksaksi ja suomeksi. Näin saatiin 85. lukuvuosi päätökseen.

Teksti: Merja Laine-Sjöström

Kuva: Petri Palviainen

 

Kirkkopäivien 2017 paneelikeskustelu: Arjen ekumenia asuntolayhteisössä

Featured

Lauantain (20.5.) Kirkkopäivien 2017 yksi ohjelmanumeroista oli paneelikeskustelu, jonka aiheena oli arjen ekumenia asuntolayhteisössä.  Paneelin edustajat olivat Rauno Vartiainen (asuntolan ohjaaja), Ansku Jaakkola (asuntolassa asuvan nuoren äiti sekä Adventti-seurakunnan pastori),  Silja Lamminmäki-Vartia (lastentarhanopettaja), Anneli Rautiainen (OPH:n kokeilukeskuksen päällikkö), sekä Irene Laitinen ja Mikael Takamaa, jotka molemmat ovat asuntolassa asuvia lukiolaisia. Paneelin vetäjänä toimi SKYK:n äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Merja Laine-Sjöström.

Keskustelu avattiin Rauno Vartiaisen selvityksellä, mitä tapahtuu, kun syksy koittaa ja uudet sekä vanhat asuntolan asukkaat saapuvat asuntolaan. Vartiainen toteaa, että enimmäkseen kaikki tapahtuu omalla painollaan – ikään kuin nuoret itse luovivat tilanteessa itselleen sopivalla tavalla. Tosin myöhemmin hän toteaa, että kahdeksantoistavuotisen ohjaajan uralla hän on alkanut yhän enemmän painottaa sitä, että oppilas tuntee olonsa turvalliseksi. Kun oppilas tuntee olevansa turvallisessa paikassa, on mahdollista kehittää luottamuksellinen ilmapiiri.

Ansku Jaakkolalta kysyttäessä, onko hän jotenkin erityisesti opastanut omaa tytärtään, joka on asunut nyt kaksi vuotta asuntolassa, hän toteaa, ettei mitenkään erityisesti hengellistä opastusta ole antanut. Jaakkola kertoo myös, että silloin kun on itse asunut samaisessa asuntolassa, tunsi alkuun helpotusta, kun ei ollut enää hengellisessä mielessä vähemmistössä, kuten kunnallisessa koulussa oli ollut.

Tämän allekirjoittaa myös Irene Laitinen, joka tuli asuntolaan poikkeusluvalla jo 12-vuotiaana jouduttuaan kiusaamisen kohteeksi entisessä koulussaan. –  Enää ei ollut ihmettelijöitä tai pilkkaajia ympärillä, jos luki itsekseen Raamattua, toteaa toisen lukiovuoden opiskelija kuuden vuoden takaisista koulumuistoistaan. Hän  toteaa Vartiaisen sanoin, että mitään suuria “uskonsotia” asuntolassa ei ole ollut, vaikka saman katon alla viettävät aikaansa sekä adventistit, helluntailaiset ja muihin uskonnon haaroihin kuuluvat oppilaat ja opiskelijat. Jokainen on oppinut kunnioittamaan toistensa näkemyksiä, vaikka jotain eroja oppien välillä onkin.

Mikael Takamaa, joka on asunut asuntolassa kaksi vuotta, toteaa että juuri keskustelujen kautta oma hengellinen identiteetti on löytynyt. Tosin hän mainitsee, että loppujen lopuksi jokainen tekee kuitenkin yksin uskonratkaisun ja kohtaa Jumalansa yksin. Omaa taustaansa hän raottaa sen verran, että kertoo ennen SKYK:uun tuloa olleensa “lievästi sekaisin” elämässä: oli jos jonkinlaista hairahdusta sekä vanhempien vastustamista. Takamaa halusikin lähteä kotoaan saadakseen etäisyyttä tapahtumiin ja itsenäistyäkseen. Hän toteaa lopuksi, että välit vanhempiin ovat parantuneet huomattavasti sitä mukaan, kun on löytänyt Jumalan oikeasti. Nyt pystyy jopa keskustelemaan asioista vanhempiensa kanssa, eikä ole heistä enää riippuvainen muuten kuin rahallisesti, naurattaa Takamaa yleisöä.

Lastentarhanohjaaja Silja Lamminmäki-Vartia kohtaa työssään monikulttuurisen arjen. Hän toteaa, että lapset oppivat jo todella varhain lukemaan sosiaalisia koodeja, kuten katseita, asentoja, ilmeitä ym. merkkejä, joita ympäristön ihmiset koko ajan lähettävät. Lapset ovat fiksuja ja tulkitsevat nopeasti, mikä on vain sanahelinää ja mitä mieltä aikuinen oikeasti on kulttuurisista eroista. Lamminmäki-Vartia toteaa myös, että turhan usein kulttuurieroja käsitellään negaatioiden kautta: mitä jotkut eivät saa tehdä tai mihin eivät saa osallistua.

Opetushallituksen edustaja Anneli Rautiainen painottaakin kulttuurin moninaisuuden tunnistamista. Tässä ovat avainasemassa myös nykyinen opettajakoulutus ja opettajien täydennyskoulutus, jotta lasten kanssa työskentelevät osaavat tarttua aiheeseen ja ohjata oppilaita huomioimaan kulttuurin moninaisuus. Tärkeintä ei ole, mitä opitaan vaan miten tietoa käytetään, tähdentää Rautiainen.

Juuri kun panelistit ovat päässeet vauhtiin, lähes 60 min on vierähtänyt ja on aika lopettaa. Millainen  asuntolayhteisö sitten on hengellisen identiteetin ja yleensä identiteetin rakentamisen paikkana? Puheenvuoroista voi päätellä, että juuri moninaiset taustat herättävät keskustelua, mutta auttavat nuoria myös rakentamaan suvaitsevaisuutta: ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa uskoa. Ei ole myöskään kaukaa haettua, jos väittää, että etäisyys vanhempiin autta  rakentamaan keskustelevamman suhteen heihin: oma itsenäistyminen antaa perspektiiviä myös vanhempien toimintaan.

Paneelin jälkeen kaikki ovat ehdottomasti sitä mieltä, että keskustelua asiasta pitäisi käydä enemmän. Ehkä seuraava paneeli on sitten syksyllä SKYK:n vanhempainillassa.

Merja Laine-Sjöström

 

 

 

 

AVOIMET OVET

AVOIMET OVET

sunnuntaina 21.5.2017 klo 13-16 Toivonlinantie 630

Tervetuloa koululle ja kampukselle!
Tarjolla on poniratsastusta, pomppulinna, uimahalli, rantasauna, frisbeegolf, kasvomaalausta, kakkukahvila rantahuvilassa, kasvislounas (klo 13-15, hinta 5 €) ja myyjäisten antimia yms.