85. lukuvuosi saatiin päätökseen – sää suosi miehiä

Aurinko paistaa ja pohjoistuuli puhaltaa, mutta kerrankin juhlasali on miehillekin siedettävä paikka; ei tarvinnut pahemmin pyyhkiä hikeä otsalta. Asioilla on siis puolensa. Mikään ei kuitenkaan voi muuttaa ylevää tunnetta, kun juhlamarssin alkutahdit kajahtavat ja ihmiset kääntyvät katsomaan abiturientteja ja yhdeksäsluokkalaisia, jotka marssivat – ehkä hieman jännittyneinäkin – rehtori Marle Himbergin johdolla juhlasaliin. Tähän on tähdätty kolme vuotta: sekä peruskoululaiset että lukiolaiset saavat tuntea konkreettisesti koulu- tai lukiouransa päätöksen.

 

Tällä kertaa alkumarssiksi oli valikoitunut Fritz Kreislerin Wieniläinen miniatyyrimarssi, jonka esitti viulullaan lukion toisen vuoden opiskelija Jasmin Mönkkönen ja häntä säesti musiikinopettaja Boris Källman pianolla. Vararehtori Gunnevi Peltonen lausui alkutervehdyksen, jossa hän kävi tiivistetysti läpi lukuvuoden tapahtumia: ensimmäiset sähköiset yo-kokeet kirjoitettiin uuden uutukaisessa digi-luokassa, ja muutenkin kampusaluetta on uudistettu, ja yhä edelleen uudistetaan, entistä aktivoivammaksi.

Urheilua ja musiikkia on riittänyt pitkin vuotta: opiskelijat ovat reissanneet sisarkouluihin erinäisiin turnauksiin, ja kuorofestari puolestaan veti väkeä sisarkouluista Suomeen, Toivonlinnaan.

Hengellisistä tapahtumista mainittakoon rukousviikko, jota vietettiin sekä syys- että kevätlukukaudella. Syksyllä Toivonlinna sai vieraakseen Ekebyholmin raamattulinjan opettajat ja opiskelijat. Keväällä koulussa vieraili canadalainen Jason Miller.

Myös opiskelijat saivat kokea lähimmäisen auttamisen tuomaa iloa: he osallistuivat innokkaasti Liettuaan tehtyyn avustusmatkaan ja jakoivat vähäosaisille lapsille vaatteita, pelejä ja leikkikaluja. Kesällä näille lapsille järjestetään vielä kesäleiri. Opiskelijat eivät ole unohtaneet Toivonlinnan lähiympäristön asukkaitakaan; he ovat käyneet avustamassa vanhuksia ja muita avun tarvitsijoita.

Jos opiskelijat ovat tarjonneet kampuksen ulkopuolella apua, niin apua on virrannut myös Toivonlinnaan. Toivonlinnan kampuksen yksi tukijoista on vanhempainyhdistys, joka on hankkinut asuntolaan jääkaapin, pakastimen ja pesukoneen sekä koululle välipala-automaatin. Toivonlinnan Tuki ry. on kerännyt menneenä tilivuotena noin 40 000 euroa, joilla on hankittu uudet patjat asuntolaan, tuettu oppilasvierailuja museoihin ja opetusta tukeviin tapahtumiin. Gunnevi Peltonen välittikin koko koulun kiitokset näille tukijoille.

Vuosikatsauksen jälkeen lukiolaiset Judit Konola, Minttu Rantanen, Irene Laitinen, Ruut Aallos sekä Ester Shelby toivottivat abiturienteille ja peruskoulunsa päättäville Jäähyväiset Pekka Simojoen sävellyksen ja sanoituksen mukaan. Tapani Peltonen ja Samuel Ruohomäki jakoivat stipendit, joita tänäkin vuonna oli runsaasti – 31 kappaletta.

Perinteen mukaisesti riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet henkilöt oli kutsuttu juhlallisuuksiin mukaan. Heidät kukitettiin, ja juhlapuheen piti Aune Greggas. Puheessaan hän muisteli, miten silloinen lukion aloittanut luokka on Toivonlinnan historian suurin luokka: 50 opiskelijaa. Tämän kevään abiturienttien luokka on taas ollut pienin luokka, jossa on ollut vain 15 opiskelijaa. Greggas korosti, miten elämässä tarvitaan joustavuutta, sillä harvemmin menee juuri sillä tavalla, kuin on suunnitellut, ja harva elää aallonharjalla koko elämäänsä – jos kukaan.  Hän siteerasi piispa Eero Huovisen puhetta, jonka tämä piti edesmenneen presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa: Armon sanat ovat tärkeämpiä kuin arvojen sanat. Samalla hän muistutti, että myös Jumalalle armo on suurempi kuin arvot. Puheen lopussa Greggas mainitsee, miten yhteiskunta korostaa yhä enemmän tehokkuutta, mikä näkyy niin koulutuksessa, ruoan ja vaatteiden sekä muiden hyödykkeiden valmistuksessa. Hänen nykyisen perspektiivinsä mukaan elämä on kuitenkin lyhyt eikä tulevaisuutta voi ennustaa. Kannattaa siis muistaa juuri tämä hetki, koulutoverit ja se, ettei kaveria jätetä. Hän itse sai lukiovuosiltaan elinikäisiä ystäviä, jotka eivät ole jättäneet.

Aune Greggaksen sanojen jälkeen yhdeksäsluokkalaiset marssivat lavalle luokanvalvojansa Kirsi-Marja Jalkasen johdolla. Rehtori Himberg jakoi päättötodistukset, ja luokan puolesta kiitossanat luokanvalvojalle esitti oppilas Hilja Vehkavuori. Tosin hän vertasi pilke silmäkulmassa luokkaansa Israelin kansaan, joka marinallaan kiitti johtajaansa Moosesta. Opettaja Jalkanen toivotti luokkansa oppilaille taivaan Isän suojelusta ja muistutti, että suuresta Isästä löytyy aina paras apu.

Koulun opettajisto vaihtuu aina lukuvuoden jälkeen: kuka lähtee minnekin vastaamaan uusiin haasteisiin. Tänä keväänä hyvästeltiin opettajat Annmari Heinemaa sekä Tia Talviniitty. Haikein mielin teistä luovumme! Kiitokseksi kuluneista vuosista lähteville opettajille ojennettiin kukkakimput.

Toivonlinnan kuoro esitti Boris Källmanin johdolla Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnin, minkä jälkeen abiturientit kutsuttiin lavalle vastaanottamaan lukion päättö- ja yo-todistus sekä valkoisuuttaan hohtava ylioppilaslakki, jonka ojensi ryhmänohjaaja Tiina Syrjänen.

Rehtori julisti abiturientit ylioppilaiksi, ja uudet ylioppilaat saivat painaa valkolakin  päähänsä. Koulun opettajana voin vain todeta, että tähän hetkeen ei voi koskaan kyllästyä.

Ylioppilas Leo Lammi puhui koko luokkansa puolesta ja kiitti asuntolan ohjaajia pyyteettömästä työstä. Hän korostikin asuntolasta tulleen kuin toinen koti ja toisaalta kotoa pois oleminen sai arvostamaan vanhempiaan entistä enemmän. Lammi kiitteli myös opettajia, jotka omaa vapaa-aikaansa uhraten antoivat jopa kotonakin opetusta. Hän totesi luokkahengen tiivistyneen ajan kuluessa, vaikka matkan varrella kohdattiin myös vaikeuksia. Kuitenkin jokainen koki saaneensa apua toisiltaan, kun sattui sellaisia haasteita eteen, ettei yksin niitä pystynyt hoitamaan. Lammi nauratti yleisöä toteamalla, että luokan joukossa on kolmen tai jopa neljän L:n opiskelijoita: kolmen L:n opiskelijat suorittivat opiskelunsa “lukio läpi lukematta” -strategialla ja neljän L:n opiskelijat luottivat strategiaan “lukio lähes lukematta läpi”. Lopuksi Leo Lammi kiitteli ylioppilas Reetta Tonteria: tämähän oli kirjoittanut koko kiitospuheen. Lopuksi ylioppilaat ojensivat ryhmänohjaajalleen korin, joka heidän sanojensa mukaan kuvaa osuvasti tämän uusia, moninaisia puolia, joita on koko ajan tullut esille. Vastakiitoksissaan Syrjänen muistutti opiskelijoita unelmoimisen tärkeydestä.

Suomen Adventtikirkon tervehdyksen toi luonnollisesti kirkon johtaja Kalervo Aromäki, joka totesi olevan aina ilahduttavaa seurata nuorten elämää. Hän viittasi 1. Psalmiin, jossa kirjoitetaan onnellisuudesta. Hän totesikin, että kulttuurissamme monesti onnellisuus rinnastetaan siihen, että kaikki menee niin sanotusti putkeen, ja liian usein ulkoiset puitteet määrittelevät identiteettimme. Aromäki muistutti kuulijoita israelilaisista, jotka ilman omaa kansallisvaltiota joutuivat määrittelemään oman identiteettinsä ja arvonsa. Arvo on lahja, joka tulee ottaa vastaan annetuista lähtökohdista, ja kysyy rohkeutta käyttää tämä lahja ja seistä omilla jaloillaan eikä suostu alistumaan sisäisille tai ulkoisille impulsseille. Lopuksi Aromäki muistuttaa onnen olevan sitä, että löytää Herrassa turvapaikan, ja hän toivoo kaikille ylioppilaille onnen tuntea Jumala.

Reformaation juhlavuoden hengessä juhlaväki lauloi vielä Jumala ompi linnamme kolmella kielellä: ruotsiksi, saksaksi ja suomeksi. Näin saatiin 85. lukuvuosi päätökseen.

Teksti: Merja Laine-Sjöström

Kuva: Petri Palviainen

 

Kirkkopäivien 2017 paneelikeskustelu: Arjen ekumenia asuntolayhteisössä

Featured

Lauantain (20.5.) Kirkkopäivien 2017 yksi ohjelmanumeroista oli paneelikeskustelu, jonka aiheena oli arjen ekumenia asuntolayhteisössä.  Paneelin edustajat olivat Rauno Vartiainen (asuntolan ohjaaja), Ansku Jaakkola (asuntolassa asuvan nuoren äiti sekä Adventti-seurakunnan pastori),  Silja Lamminmäki-Vartia (lastentarhanopettaja), Anneli Rautiainen (OPH:n kokeilukeskuksen päällikkö), sekä Irene Laitinen ja Mikael Takamaa, jotka molemmat ovat asuntolassa asuvia lukiolaisia. Paneelin vetäjänä toimi SKYK:n äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Merja Laine-Sjöström.

Keskustelu avattiin Rauno Vartiaisen selvityksellä, mitä tapahtuu, kun syksy koittaa ja uudet sekä vanhat asuntolan asukkaat saapuvat asuntolaan. Vartiainen toteaa, että enimmäkseen kaikki tapahtuu omalla painollaan – ikään kuin nuoret itse luovivat tilanteessa itselleen sopivalla tavalla. Tosin myöhemmin hän toteaa, että kahdeksantoistavuotisen ohjaajan uralla hän on alkanut yhän enemmän painottaa sitä, että oppilas tuntee olonsa turvalliseksi. Kun oppilas tuntee olevansa turvallisessa paikassa, on mahdollista kehittää luottamuksellinen ilmapiiri.

Ansku Jaakkolalta kysyttäessä, onko hän jotenkin erityisesti opastanut omaa tytärtään, joka on asunut nyt kaksi vuotta asuntolassa, hän toteaa, ettei mitenkään erityisesti hengellistä opastusta ole antanut. Jaakkola kertoo myös, että silloin kun on itse asunut samaisessa asuntolassa, tunsi alkuun helpotusta, kun ei ollut enää hengellisessä mielessä vähemmistössä, kuten kunnallisessa koulussa oli ollut.

Tämän allekirjoittaa myös Irene Laitinen, joka tuli asuntolaan poikkeusluvalla jo 12-vuotiaana jouduttuaan kiusaamisen kohteeksi entisessä koulussaan. –  Enää ei ollut ihmettelijöitä tai pilkkaajia ympärillä, jos luki itsekseen Raamattua, toteaa toisen lukiovuoden opiskelija kuuden vuoden takaisista koulumuistoistaan. Hän  toteaa Vartiaisen sanoin, että mitään suuria “uskonsotia” asuntolassa ei ole ollut, vaikka saman katon alla viettävät aikaansa sekä adventistit, helluntailaiset ja muihin uskonnon haaroihin kuuluvat oppilaat ja opiskelijat. Jokainen on oppinut kunnioittamaan toistensa näkemyksiä, vaikka jotain eroja oppien välillä onkin.

Mikael Takamaa, joka on asunut asuntolassa kaksi vuotta, toteaa että juuri keskustelujen kautta oma hengellinen identiteetti on löytynyt. Tosin hän mainitsee, että loppujen lopuksi jokainen tekee kuitenkin yksin uskonratkaisun ja kohtaa Jumalansa yksin. Omaa taustaansa hän raottaa sen verran, että kertoo ennen SKYK:uun tuloa olleensa “lievästi sekaisin” elämässä: oli jos jonkinlaista hairahdusta sekä vanhempien vastustamista. Takamaa halusikin lähteä kotoaan saadakseen etäisyyttä tapahtumiin ja itsenäistyäkseen. Hän toteaa lopuksi, että välit vanhempiin ovat parantuneet huomattavasti sitä mukaan, kun on löytänyt Jumalan oikeasti. Nyt pystyy jopa keskustelemaan asioista vanhempiensa kanssa, eikä ole heistä enää riippuvainen muuten kuin rahallisesti, naurattaa Takamaa yleisöä.

Lastentarhanohjaaja Silja Lamminmäki-Vartia kohtaa työssään monikulttuurisen arjen. Hän toteaa, että lapset oppivat jo todella varhain lukemaan sosiaalisia koodeja, kuten katseita, asentoja, ilmeitä ym. merkkejä, joita ympäristön ihmiset koko ajan lähettävät. Lapset ovat fiksuja ja tulkitsevat nopeasti, mikä on vain sanahelinää ja mitä mieltä aikuinen oikeasti on kulttuurisista eroista. Lamminmäki-Vartia toteaa myös, että turhan usein kulttuurieroja käsitellään negaatioiden kautta: mitä jotkut eivät saa tehdä tai mihin eivät saa osallistua.

Opetushallituksen edustaja Anneli Rautiainen painottaakin kulttuurin moninaisuuden tunnistamista. Tässä ovat avainasemassa myös nykyinen opettajakoulutus ja opettajien täydennyskoulutus, jotta lasten kanssa työskentelevät osaavat tarttua aiheeseen ja ohjata oppilaita huomioimaan kulttuurin moninaisuus. Tärkeintä ei ole, mitä opitaan vaan miten tietoa käytetään, tähdentää Rautiainen.

Juuri kun panelistit ovat päässeet vauhtiin, lähes 60 min on vierähtänyt ja on aika lopettaa. Millainen  asuntolayhteisö sitten on hengellisen identiteetin ja yleensä identiteetin rakentamisen paikkana? Puheenvuoroista voi päätellä, että juuri moninaiset taustat herättävät keskustelua, mutta auttavat nuoria myös rakentamaan suvaitsevaisuutta: ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa uskoa. Ei ole myöskään kaukaa haettua, jos väittää, että etäisyys vanhempiin autta  rakentamaan keskustelevamman suhteen heihin: oma itsenäistyminen antaa perspektiiviä myös vanhempien toimintaan.

Paneelin jälkeen kaikki ovat ehdottomasti sitä mieltä, että keskustelua asiasta pitäisi käydä enemmän. Ehkä seuraava paneeli on sitten syksyllä SKYK:n vanhempainillassa.

Merja Laine-Sjöström

 

 

 

 

AVOIMET OVET

AVOIMET OVET

sunnuntaina 21.5.2017 klo 13-16 Toivonlinantie 630

Tervetuloa koululle ja kampukselle!
Tarjolla on poniratsastusta, pomppulinna, uimahalli, rantasauna, frisbeegolf, kasvomaalausta, kakkukahvila rantahuvilassa, kasvislounas (klo 13-15, hinta 5 €) ja myyjäisten antimia yms.

ERI TAVOIN USKOVAT NUORET ASUNTOLAYHTEISÖSSÄ

 Logomo Move 2 Auditorio (126 henk.), Köydenpunojankatu 14

Adventtikirkon ylläpitämällä Toivonlinnan kampuksella asuu ja opiskelee noin 170 nuorta läpi kouluvuoden. Tule kuulemaan, miten eri kirkkokunnista tulevat nuoret elävät ekumeniaa arjessaan.

Mitä tapahtuu, kun kotoa opittu usko kohtaa toisenlaisen kristillisen uskon? Mitä tapahtuu, kun uskova ja ei-uskova nuori asuvat samassa asuntolassa.

Paneelikeskustelussa mukana nuoria, heidän vanhempiaan, koulun edustaja ja asiantuntijoita.

Linkki ohjelmaan:

Ilmiöviikon loppuhuipennus

Keskiviikko 5.4

Ryhmät valitsivat muutaman ryhmänsä jäsenen editoimaan elokuvansa. Sillä välin kun editoijat tekivät työtään koulun atk-luokassa, kaikki muut valmistelivat koulua seuraavan päivän elokuvafestivaaleja varten. Ala-sali laitettiin kuntoon ja ruokasalin koristeet tuotiin valmiiksi paikalle. Myös pitsan teko oli listalla, koska iltapäivällä kokoontuva raati ei voisi arvioida elokuvia ja päättää Topi-palkintojen saajia ilman pitsaa. Laajentunut kuuden hengen valokuvaus ryhmä valmisteli seuraavan päivän Topi-gaalan kuvauspistettä, jossa sekä voittajat, että ilman palkintoa jääneet saisivat ottaa kuvia.

Ruokailun jälkeen editointi jatkui, mutta pikku hiljaa kaikki ryhmät saivat elokuvansa valmiiksi. Jokainen ryhmä palasi kotiluokkaansa puhumaan opettajan kanssa menneestä viikosta ja ryhmän saavutuksista. Itse- ja ryhmäarviointia tehtiin. Lopulta kaikki oli valmista seuraavan päivän gaalaa varten.


Päivän haastattelu

Tänään haastateltavana oli 8-luokkalainen Riki. Hänen mielestään ilmiöviikko on hyvä idea, joka tuo mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluun. Heidän ryhmänsä toimi myös hyvin yhteen, joka teki viikosta vielä mukavamman. Hauskinta Rikin mielestä oli kuvaaminen ja vaikeinta editointi. Haastattelun jälkeen päästimme Rikin jatkamaan editointiaan.

Minttu Rantanen

 

 

Torstai 6.4

On Topi-gaalan vuoro. Punainen matto odottaa kävelijöitään. Kuvaajat odottavat kuvattavia. Palkinnot odottavat saajiaan. Katsojat odottavat elokuvia.

Kun kaikki on valmista, oppilaat päästetään sisään. Kaikki ala-asteelta lukioon. Oppilaat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, onhan nyt gaalan aika. Musiikki soi taustalla, kun punaisella matolla kävelee elokuvien tekijät. Kun kaikki ovat ottaneet paikkansa, rehtori Marle aloittaa tilaisuuden. Hänen jälkeensä lavalle astuvat Riki ja Jeremia, gaalan juontajat. Palkintojen saajat löytyvät kirjekuorista, jotka Jeremia avaa yksi kerrallaan. Palkinnon saava ryhmä julistetaan, heille tulee mahdollisuus kiittää, jonka jälkeen katsotaan kyseisen ryhmän elokuva. Palkintoja on monia parhaimmasta editoinnista runollisimpaan elokuvaan. Palkintoja jaetaan ja elokuvia katsotaan. Eniten palkintoja kerää tällä kertaa elokuva Suomi 100. Elokuva voittaa parhaan käsikirjoituksen, kuvauksen ja editoinnin palkinnot. Suurin osa ryhmistä saa yhdet palkinnot. Vain yksi ryhmä jää ilman palkintoa, mutta myös heidän elokuvansa on erinomainen.

Kun kaikki elokuvat on katsottu ja palkinnot on jaettu, on mahdollisuus siirtyä valokuvauspisteelle omakuvaa varten. Tapahtumien keskipiste siirtyy ala-salista koulun keittiöön, jossa catering-ryhmä on tehnyt töitä aamusta lähtien valmistaen Suomi 100- juhla-ateriaa. Kiire iskee heillekin, mutta ruoka saadaan ajoissa pöytään ja alakoulu pääseekin ensimmäisenä maistamaan juhla-ateriaa. Lounas, joka sisältää salaattia, perunamuusia, kalaa, karjalanpiirakoita ja jälkiruoaksi mustikkapirtelöä saa monen vatsan kurnimaan. Myös yläkoulu ja lukio pääsevät nauttimaan hyvästä ruoasta. Kiitos catering-ryhmälle upeasta lounaasta!

Viimeisenä on siivouksen vuoro. Se sujuu nopeasti ja näin saadaan vuoden 2017 ilmiöviikko loppuun.

Minttu Rantanen

|

Lisää ilmiöviikkosta 2017

Tiistai 4.4

Aamusta lähtien koulutalo täyttyi monilla äänillä jaa askeleilla, kun virallinen kuvauspäivä alkoi perinteisen aamunavauksen jälkeen. Ryhmät liikkuivat paikasta toiseen kuvaten monia kohtauksia ja kooten tulevan elokuvansa kasaan.

Monelle ryhmälle tuli kiire ja oppilaat juoksivatkin usein paikasta toiseen. Käytävät ja luokkahuoneet täyttyivät rekvisiitasta ja rooliasuihin pukeutuneista oppilaista. Kuvauspaikoille oli hankala saada hiljaisuutta, kun vähän väliä toinen ryhmä tuli paikalle etsien itselleen sopivaa kuvauspaikkaa. Viime hetken muutoksia tehtiin. Catering-ryhmä teki matkan Turkuun ostamaan tarvikkeita. Reportterit kiertelivät ja tallensivat mahdollisimman paljon tapahtumia. Päivän lopussa ryhmät olivat saaneet materiaalinsa kasaan ja valmiina seuraavan päivän editointiin.

Minttu Rantanen


Päivän haastattelu

Minä, Judit ja Minttu haastattelimme ihmisiä ilmiöviikolla saadaksemme tietää mitä mieltä he ovat ilmiöviikosta sekä heidän ryhmistä. Tämän päivän haastateltava oli L15 opiskelija Jasmin ja haastattelija Minttu

Mikä on ollut hauksinta ilmiöviikkossa tähän mennessä?

– Se, että saa tehdä ryhmässä töitä ja on tavannut uusia ihmisiä.

Onko teillä hyvä ryhmähenki?

-On kyllä, kaikki tekee sopivasti töitä.

Mitä mieltä olet ilmiöviikosta?

-Se on kiva viikko, jolloin saa tehdä kaikkea kivaa.

Mikä on ollut hankalinta tähän mennessä?

-Kun päätetään, mitä tehdään, koska kaikilla on eri mielipiteet.

Tämän haastattelun perusteella ilmiöviikko on erittäin hyvää vaihtelua oppilaille joka saattaa nostaa heidän opiskelu motivaatiota tuleville jaksoille. Mielestäni koulu voisi järjestää muita vastaavia tapahtumia, jotta oppilaiden koulumenestys kasvaisi.

Leevi Leppänen

Tänään ryhmät jatkoivat kuvauksia, joita varten näyttelijät pukeutuivat rooliasuihinsa.

IMG_6606

Sumuisesta säästä huolimatta ryhmät kuvasivat myös ulkona.

IMG_6630

Catering-ryhmä kävi Turussa ostamassa tarvikkeita tulevaa juhla-ateriaa varten.

IMG_6646

Videointi jatkui koko aamu- ja iltapäivän.

IMG_9119

Viimeiseksi ryhmät täyttävät kansiot, jotka he saavat pitää muistona tästä viikosta.

IMG_9125

Kuvat ovat ottaneet Judit Konola ja Leevi Leppänen

|

Ilmiöviikko 2017

Tämän vuoden ilmiöviikolla tehdään elokuvia. Elokuvan saa halutessaan lähettää OmaFilmi! elokuvafestivaaleille.

 

Perjantai 31.3.2017

 

Aamulla kokoonnuimme aamuhartauteen auditorioon. Pastorimme ja uskonnonopettajamme Jyrki piti aamunavauksen siitä, mistä kaikista aiheista elokuvan voi tehdä. Aamuhartauden jälkeen äidinkielen opettajamme Merja näytti tulevan viikon aikataulun ja kaiken muun tärkeän tulevaa viikkoa varten. Erityisopettaja Tia näytti kansiot, jotka hän oli tehnyt oppilaiden täytettäväksi. Merja näytti videon, jonka 1-2 luokkalaiset jossain toisessa koulussa olivat tehneet. Video todisti, ettei elokuvan tarvitse olla monimutkainen ollakseen hyvä. Tämän jälkeen oppilaat jakautuivat kotiluokkiinsa omiin ryhmiinsä. Siellä heillä oli aikaa päättää, kuka on vastuussa mistäkin.

Ruokailun jälkeen oli pajat. Pajoja oli monia: editointi, jota ohjasi asuntolan sivari Vilppu, musiikki, jonka piti L15 opiskelijat Minttu ja Judit, käsikirjoitus ja myöhemmin näyttelijätyö, jotka piti Salla Suonikko, kuvausta ohjeistamassa oli Markku Heikkilä, puvustuksessa Marjut Saarinen ja tuotannosta kertoi alan ammattilainen Satu-Lotta Rannisto. Kaiken tämän aikana catering-ryhmä oli suunnittelemassa tulevan torstain juhla-ateriaa. Catering-ryhmää auttoi Henna Tuononen. Perjantai-iltapäivä meni pajoissa. Puvustusryhmä kävi etsimässä tarvittavaa rekvisiittaa Toivonlinnan Hiirlan kirpputorilta. Ennen päivän loppumista suurin osa ryhmistä olivat saaneet valmistelut kuntoon ja olivat valmiina toimiin. Viimeisenä ryhmät täyttivät kansioon kaiken mitä olivat tehneet sinä päivänä ja suunnitelmansa seuraavan koulupäivän aikataulusta ja suunnitelmista.

Minttu Rantanen

 

Päivän haastattelu

SKYK:n ilmiöpohjainen oppimisviikko on käynnistynyt perjantaina 31.3. Oppilaat ovat muodostaneet 9 ryhmää, jotka kaikki kuvaavat elokuvan aiheesta Mun Suomi. Perjantaina oli pajapäivä, jolloin kaikki osallistuivat erilaisiin pajoihin, kuten musiikkipajaan, editointipajaan tai käsikirjoituspajaan.

Haastattelin 8-luokkalaista Savannahia. Kaikki hänen ryhmäläisensä olivat jo pajoissa, eikä Savannahlle jäänyt mitään tekemistä, joten eräs opettaja ehdotti hänelle luokkien siivoamista. Savannah suostui koulutalon auditorion ja uskonnonluokan siivoamiseen ilomielin. Siisteys kun on hänen sydäntään lähellä.

Kysyessäni hänen mielipidettään ilmiöviikon suhteen, tuli vastaus empimättä; mukava. Savannah pitää väliaikaisesta vaihtelusta, jota ilmiöviikolla riittää. Myös hänen kaverinsa pitävä ilmiöviikkoa hyvänä ideana.

Judit Konola

 

Maanantai 3.4.

Aloitimme päivän aamunavauksella yläsalissa. Merja näytti kaikille motivaatiovideon. Aamunavauksen jälkeen kaikki jakautuivat omiin kotiluokkiinsa ja aloittivat pian sen jälkeen kuvaamisen. Ryhmät suunnittelivat, kuvailivat ja olivat haasteltavina. Koulutalo oli täynnä liikettä ja ääniä, kun ryhmät kulkivat kuvauspaikasta toiseen. Reportterimme Judit, Leevi ja Minttu kulkivat ympäri koulutaloa kuvaamassa, videoimassa ja haastattelemassa oppilaita heidän mielipiteistään. Myös opettajat kiertelivät luokissa valvomassa oppilaitaan ja pitämässä keskustelun aisoissa.

Iltapäivällä ruoan jälkeen kaikki kokoontuivat yläsaliin kuuntelemaan Piikkiö ja Kaarinan sotaveteraanikuoroa. Esitys kesti tunnin ja sisälsi sekä musiikkia että Taisto Tähkämaan puheen hänen omista sota-ajoista. Esitys oli erittäin hieno ja nostatti kiitollisuutta siitä, että saamme nykyään elää itsenäisessä valtiossa.

Esityksien jälkeen kaikki ryhmät palasivat kuvaamisen pariin. Kaikki ryhmät edistyvät omaa tahtiaan, mutta suurin osa on jo hyvällä mallilla. Päivän lopuksi ryhmät täyttivät taas kansioita seuraavan päivän suunnitelmilla.

Minttu Rantanen

 

Päivän haastattelu

Tänään haastateltavana toimi L15 opiskelija Ester. Häntä haastatteli reportteri Leevi. Ester kuuluu catering-ryhmään ja viettää päivänsä valmistellen tulevan torstain juhla-ateriaa. Hänen mielestään ilmiöviikko on hänen kohdallaan mukava, juuri koska hän on osana catering-ryhmää. Ryhmässä oleminen on mukavaa, koska se ei ole niin stressaavaa kuin elokuvantekijöillä. Ester kertoi nauttivansa ryhmässä olosta, koska siinä on mukavia ihmisiä ja hyvä yhteishenki.

Ryhmässä olemisen hauskin puoli on se, että saa rauhassa keskustella ryhmäläisten kanssa, eikä ole hirveä kiire. Juhla-aterian suunnittelu sujuu rennoissa merkeissä. Ryhmä on jo pitkällä suunnittelussa, että kohta pitää vain aloittaa ruoan teko.

Kuvissa näkyy sotaveteraanien kuoro ja Taisto Tähkämaa kertomassa kokemuksistaan.

IMG_9096        IMG_9062

|

Toivonlinna valmentaa nuoria työelämään

Toivonlinnassa työskentelee tämän lukuvuoden aikana useita työharjoittelijoita, jotka pääsevät tutustumaan koulun ja asuntolan arkeen SKYK:n kampuksella monipuolisissa työtehtävissä, ja saavat eväitä tulevaisuuden työelämää varten. Työharjoittelu on oiva tilaisuus saada kokemusta, pitää välivuotta ja verkostoitua ihmisten kanssa. Toivonlinna tarjoaa nuorelle turvallisen ja joustavan paikan tutustua työelämään ja samalla on mahdollista kehittää itseään niin ihmisenä, kuin työntekijänäkin. Nuoren on helppo päästä mukaan työhön, kun ympärillä on välittävä ja kannustava SKYK:n työtiimi, joka koostuu opettajista, asuntolan työntekijöistä, huoltomiehistä, seurakuntalaisista, vapaaehtoisista ja muusta henkilökunnasta.

– Olen kiitollinen työharjoittelijoista, sillä he toimivat tärkeänä esimerkkinä opiskelijoillemme, kommentoi SKYK:n rehtori Marle Himberg. – On mukavaa saada työharjoittelijoiksi entisiä oppilaitamme, sillä työharjoittelijoiden yhteisö on tärkeässä roolissa kun ollaan siirtymässä nuoruudesta aikuistumiseen ja työelämään, pohtii Himberg.

Kuinka työharjoittelijaksi voi sitten päästä? – Työharjoittelijat ovat meille ilmaista työvoimaa, sillä Kela huolehtii harjoittelijoiden palkasta. Työharjoitteluun on mahdollista päästä Työ- ja elinkeinotoimiston järjestämän työkokeilun kautta. Työkokeilu on suhteellisen helppoa järjestää, ja asiointi TE-toimiston kanssa on ollut sujuvaa, kiittää Himberg. – Otamme huomioon jokaisen työharjoittelijan taidot ja erityisosaamiset, ja työnkuva räätälöidään sen mukaan.

Seuraavaksi pääsemme kuulemaan neljän työharjoittelijan kokemuksia ja tutustumme heidän työhönsä SKYK:ssä.

Maria1
Maria Kopponen, 20

1. Työnkuvasi?
– Toimin kouluavustajana pääosin yläkoulun puolella. Kiertelen luokassa, autan ja neuvon oppilaita, pidän yllä työrauhaa ja helpotan opettajan työtä kaikin puolin.

2. Miksi hait töihin Toivonlinnaan?
– Hain tänne töihin, koska aion hakea keväällä luokanopettajaksi, ja koen että työharjoittelusta on hyötyä, kun saan seurata oppimista ja opettamista opettajan näkökulmasta, kun ennen olen nähnyt kouluarkea ainoastaan oppilaan näkökulmasta. On ollut mahtavaa huomata, että Toivonlinnassa todella tarvitaan työharjoittelijoita, ja omalla työpanoksella on paljon vaikutusta ja merkitystä oppilaiden hyvinvoinnin ja koulun toimivuuden kannalta. Työharjoittelijoita arvostetaan, eikä tarvitse tuntea oloaan tarpeettomaksi, sillä aina pääsee mukaan auttamaan.

3. Mitä olet oppinut ja mitä Toivonlinna on sinulle antanut työn kautta?
– Olen oppinut kärsivällisyyttä, ja osaan nyt toimia erilaisten oppilaiden kanssa ja ymmärrän heidän tarpeitaan paremmin. Olen oppinut, että jokaiselle asialle on aina jokin syy. Kouluavustajana lähestymistapani oppilaisiin on erilainen kuin opettajalla, ja usein oppilaan on helpompi avata minulle ongelmiaan ja kertoa esimerkiksi, miksi koulumotivaatio puuttuu. Saan olla oppilaiden tukena ja opettaa heille myös neuvoja elämää varten ja rohkaista heitä.
Olen oppinut paljon myös itsestäni ja tämän työn kautta minulle on selkeytynyt se, että tämä työ on juuri sitä mitä haluan tehdä. Olen huomannut, että vaikka kaikki päivät eivät ole yhtä mukavia, lähden silti töistä joka päivä yhtä tyytyväisenä. Olen myös oppinut joustamaan aikatauluissani ja sijaistamaan tunteja lyhyelläkin aikavaroituksella. Toivonlinnassa on kannustava ilmapiiri ja opettajilta ja muilta työharjoittelijoilta saa aina tukea, kun sitä tarvitsee. Toivonlinnassa ollaan läheisiä ja sen tuntee, että täällä ollaan läsnä.

4. Paras juttu työssäsi?
– Parasta on ollut se, kun olen pitänyt oppitunnin, ja tunnin jälkeen joku oppilaista on tullut kiittämään tunnista, tai sanomaan, että susta tulee tosi hyvä opettaja. Oppilaiden rohkaisut lämmittävät sydäntä ja tulee sellainen olo, että kyllä olen oikealle alalle suuntautumassa.

5. Mitä unelmia ja tavoitteita sinulla on?
– Työni Toivonlinnassa on vahvistanut unelmiani ja tulevaisuudensuunnitelmiani. Tiedän nyt entistä kirkkaammin, mitä haluan elämältäni. Olen saanut paloa auttaa, olla avuksi, kannustaa ja rohkaista nuoria. Jos saan jonkun oppimaan, että omalla työllä ja yrityksellä on vaikutusta, unelmani on toteutunut. Suurin unelmani on se, että Jumala voisi toimia kauttani, ja Toivonlinnassa olen saanut auttaa lähimmäisiäni ja tehdä parhaani Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Kouluavustajan työssä pystyy toteuttamaan kultaisen käskyn sanomaa: ”Kaikki, mitä te haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.” Sillä ei ole väliä, minkälaista kohtelua ja palautetta itse saan, haluan kohdella kaikkia tasavertaisesti ja hyvin.

Senja1
Senja Pajunen, 19

1. Työnkuvasi?
– Toimin asuntolanhoitajan apulaisena. Siivoan tiloja, tiskaan, teen yövuoroja, huolehdin asuntolan oppilaista, huolehdin että asuntolassa pysyy unirauha yöllä ja että kaikki oppilaat hoitavat työvuoronsa.

2. Miksi hait Toivonlinnaan töihin?
– Pidin välivuotta ja matkustelin ulkomailla, enkä tiennyt, mitä haluaisin tehdä, joten hain Toivonlinnaan. Täällä saan työkokemusta ja samalla voin suunnitella tulevaisuutta ja töiden ohella ehdin myös opiskelemaan kieliä. Saan olla avuksi ja samalla voin rauhassa miettä tulevaisuutta. Toivonlinna on mielestäni hyvä työharjoittelupaikka, koska täällä pääsee tutustumaan monenlaiseen työhön: koulussa saa opettaa ja auttaa oppilaita, asuntolassa pääsee tutustumaan asuntolan arkeen ja toimimaan nuorten tukena arjessa.

3. Mitä olet oppinut ja mitä Toivonlinna on sinulle antanut työn kautta?
– Olen oppinut kärsivällisyyttä. Olin yhden päivän yläasteella sijaistamassa ja opin olemaan kärsivällinen oppilaiden kanssa – jokainen oppii ja oivaltaa asioita eri tahdissa. Olen myös oppinut asettamaan oppilaille rajat ja olemaan tarpeen tullen tiukempi. Joskus oppilaita pitää ojentaa, ja olen oppinut, ettei aina voi olla kiltti ja joustava, vaan välillä raja pitää vetää tiukasti. Toivonlinna on antanut minulle paljon ystäviä ja olen lähentynyt asuntolanhoitajien kanssa ja päässyt tutustumaan heidän arkeensa, ja saanut oppia, miten asuntolan arkea pyöritetään toimistosta käsin. Tulevaisuuden töitä varten olen saanut hyvät suosittelijat ja olen päässyt luomaan uusia kontakteja. Olen myös päässyt järjestämään Ristin Juurella- tapahtumaa, ja sitä kautta opin organisoimaan suurempiakin tapahtumia.

4. Paras juttu työssäsi?
– Parasta on ihmisten kanssa hengailu ja juttelu. Täällä on hyvä ilmapiiri ja saan jakaa elämää nuorten kanssa ja tukea oppilaita vaikeammissakin asioissa.

5. Mitä unelmia ja tavoitteita sinulla on?
– Tavoitteenani on, että pääsen opiskelemaan sellaista alaa josta itse tykkään, ja haluan tähdätä korkealle ammattiurallani. Tuli minusta sitten vaateompelija, opettaja tai lakimies, haluan tehdä työni kunnolla ja panostaa siihen täysillä.

Anton1
Anton Saari, 22

1. Työnkuvasi?
Toimin kouluavustajana yläasteella ja lukiossa, autan uskonnon- ja musiikin tunneilla ja liikunnassa. Teen sijaisuuksia eri aineiden opettajille ja autan koulun markkinoinnissa.

2. Miksi hait Toivonlinnaan töihin?
– Hain tänne, koska en saanut syksyllä opiskelupaikkaa, ja halusin työn, jonka kautta voin olla nuorten kanssa tekemisissä ja vaikuttaa heidän elämäänsä. Myös Toivonlinnan hengellinen ilmapiiri houkutteli. Toivonlinnassa työskentely avaa silmiä ja antaa eväitä tulevaan työelämään.

3. Mitä olet oppinut ja mitä Toivonlinna on sinulle antanut työn kautta?
– Olen oppinut arvostamaan opettajia ja heidän työtään ja olen huomannut, ettei opettajan työ olekaan aina niin helppoa – se on usein yllättävänkin haastavaa.

4. Parasta työssäsi?
– Parasta työssä on ollut vaihtelevuus ja monipuolisuus. Itse en tykkää olla kauan paikoillani tai tehdä koko ajan samaa työtä. Toivonlinnassa olen päässyt opettamisen lisäksi markkinoimaan, ja olemme tehneet mainosreissuja kuopioonkin asti ja olen päässyt järjestämään tapahtumia, mm. koko maan laajuisen kristillisten yläkoulujen sählyturnauksen. Mahtava työporukka on tehnyt työstä ikimuistoista.

5. Mitä unelmia ja tavoitteita sinulla on?
– Unelmani on päästä jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun. Pääsykokeita varten minulla pitää olla hyvä fyysinen kunto, ja Toivonlinna kuntosali, uima-allas ja lenkkeilymaastot ovat tarjonneet hyvät puitteet treenaamiseen ja pääsykokeisiin valmentautumiseen. Työaikani Toivonlinnassa on vahvistanut minua ja rohkaissut siinä, että voin oikeasti saavuttaa unelmani ja että pystyn toteuttamaan tavoitteeni.

Fia1
Fia Forsman, 19

1. Työnkuvasi?
– Toimin koulunkäynninohjaajana esikouluryhmän ja ala-asteen 2.luokassa, välillä autan myös 3.-4.luokassa. Autan lapsia tehtävien tekemisessä, pidän ”oppitunteja” esikoululaisille ja toimin opettajan apulaisena monenlaisissa tehtävissä. Huolehdin lapsista myös iltapäiväkerhossa kerhonvetäjän Anne Koskenpään kanssa.

2. Miksi hait Toivonlinnaan töihin?
– SKYK on minulle tärkeä paikka ja viime keväänä valmistuttuani Toivonlinnasta ylioppilaaksi tiesin, ettei aikani täällä jäisi vaan opiskeluvuosiini, vaan halusin tuoda oman panokseni kouluun, joka on antanut minulle niin paljon opiskeluvuosieni aikana. Halusin Toivonlinnaan töihin, koska täällä pääsen tutustumaan opettajan ammattiin käytännössä.

3. Mitä olet oppinut ja mitä Toivonlinna on sinulle antanut työsi kautta?
– Olen päässyt tutustumaan kouluarkeen opettajan näkökulmasta, ja nähnyt, miten paljon opettajat näkevät vaivaa oppilaiden eteen, ja että he haluavat sydämestään auttaa ja opettaa lapsia. Olen seurannut esimiestäni Tiina Perämäkeä työssään, ja olen oppinut häneltä mahtavia pedagogisia tapoja ja ideoita, joita aion hyödyntää, jos päädyn joskus luokanopettajaksi. Olen myös huomannut, miten tärkeää on ottaa huomioon jokainen lapsi ainutlaatuisena yksilönä, vastata ja ottaa huomioon heidän erilaiset tarpeensa joka päivä.
Toivonlinna on antanut minulle kodin, sillä työharjoittelun ohessa on mahdollista asua vuokralla asuntolassa. Toivonlinna on suonut minulle aikaa olla oma itseni ja antanut mahdollisuuden kasvaa monella eri tavalla. Olen saanut myös ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua työelämään hyvässä ja turvallisessa ympäristössä.

4. Parasta työssäsi?
– Parasta on ollut huomata lasten into oppia uusia asioita, ja nähdä, miten he löytävät omat taitonsa ja kehittyvät osaamisessa. Tärkeintä on se, että he saavat olla täysillä uskossa, ja saamme opettaa heille lisää Taivaaniskästä. On ihanaa kuulla heidän ajatuksiaan Jumalasta ja rakkaudesta. On ollut rohkaisevaa tutustua Toivonlinnan henkilökuntaan, johon kuuluu ihania ihmisiä, jotka aidosti rakastavat työtään ja oppilaitaan. Toivonlinnassa on hyvät eettiset arvot ja oikeanlainen elämäntapa tuodaan esille myös luokkahuoneiden ulkopuolella, ja sitä lapset ja nuoret tarvitsevatkin yhä enemmän tässä maailmassa. Suomen kristillistä yhteiskoulua voisi mielestäni kutsua myös nimellä Suomen kristillinen elämänkoulu.

5. Mitä unelmia ja tavoitteita sinulla on?
– Olin jo aikaisemmin miettinyt luokanopettajan ammattia. Nyt työharjoittelun aikana koen arvostavani opettajia yhä enemmän ja halu opiskella luokanopettajaksi on vain kasvanut. Muitakin kiinnostavia ammatteja on kyllä mielessäni, mutta yhtä selkeää ja suoraa unelmaa ei ole vielä tiedossa. Tavoitteeni on päästä sellaiseen työhön, jossa voin tuoda teoillani ja työlläni kunniaa Jumalalle.

Fia2

”Lapsen onnistumishetki on myös minun onnistumishetkeni.”
– Fia

Senja2

 

Anton2

Anton markkinointireissulla
Kuopiossa työkaverinsa kanssa.
 

Maria2
”Sen tuntee, että täällä ollaan läsnä.”
– Maria
 

Teksti: Jasmiina Savila
Kuvat: Anton Saari

|