101 syytä juhlaan

Itsenäisyyspäivän aattona Suomen kristillisen yhteiskoulun arki käynnistyi normaalisti: koulu alkoi 8.45 ja aamun kaksi 75 minuutin tuntia pidettiin lukujärjestyksen mukaan. Kuitenkin koko aamun oli aistittavissa, että jotain erityistä oli tekeillä. Koulun kappelia siivottiin kovalla tohinalla, ylimääräisiä soittimia kannettiin pois ja juhlaan tarvittavaa pc:tä vaihdettiin pariin otteeseen. Samalla kannettiin saliin näyttävää kukka-asetelmaa sekä jättimäisiä, valkoisia ruusuja.

Kun kello tuli kaksitoista, sali alkoi täyttyä yleisöstä. Itsenäisyyspäivää kokoontuivat juhlistamaan niin oppilaat kuin ylioppilaaksi lakitettavan opiskelijan Tiina Martikaisen läheiset ja ystävät. Boris Källmanin soittaman juhlamarssin tahdissa lippukulkue lipui saliin etunenässä ensimmäinen airut Minttu Rantanen, lipunkantaja Benjamin Pörhö sekä toinen airut Jasmin Söderman. Seuraavana kulkueessa olivat rehtori Gunnevi Peltonen, Tiina Martikainen sekä hänen ryhmänohjaajansa Merja Laine-Sjöström.

Koko juhlan juonsivat ansiokkaasti lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat Ebba Lindblom sekä Mette Kronström. Tervetulotoivotukset lausuttiin sekä suomeksi että ruotsiksi, jotta molemmat viralliset kielet saisivat arvoisensa huomion. Juontajat totesivat syitä juhlaan olevan 101: sata itsenäisyyden vuotta sekä syksyn ylioppilaan lakitus.

Pastori Jyrki Vehkavuori puhui kahdesta huomionarvoisesta asiasta, jotka ovat vaikuttaneet siihen, mitä Suomi tällä hetkellä on – itsenäisyydestä ja reformaatiosta. Rukouksen jälkeen Källman säesti yhdeksäluokkalaista Odette Uzamukundaa, joka lauloi liikuttavasti Taivas on sininen ja valkoinen -kansansävelmän.

Jokavuotiseen itsenäisyyspäivän juhlaperinteeseen kuuluu tietenkin vapauden viestikapulan vaihto. Viestikapulan ovat lahjoittaneet koululle mm. Suomen veteraaniliittojen valtuuskunta sekä Rintamanaisten Liitto. Tapaan kuuluu, että lukion abiturientit luovuttavat hallussaan olevan kapulan seuraavalle lukion ryhmälle, josta tulee koulun vanhimpia abien jäätyä lukulomalle. Abeja edustivat puheenjohtaja Minttu Rantanen sekä sihteeri Mikael Takamaa, ja lukion toista luokkaa edustivat puheenjohtaja Amanda Bowers sekä sihteeri Antti Paananen. Osion lopussa kuultiin Veteraanin iltahuuto Källmanin soittamana.

Juhlassa saatiin kuulla myös kantaesitys, kun lukion ensimmäisen vuoden opiskelija Hilja Vehkavuori esitti kirjoittamansa runon Varjoista syntynyt kansa. Runossaan Vehkavuori kysyy arvoituksellisesti, mikä on tämä kansa ja mistä se on saanut voimansa.

Juhlapuheen piti tänä vuonna abiturientti Benjamin Pörhö. Puheen alkuosassa luotiin katsaus menneisyyteen – asioihin, jotka johtivat Suomen itsenäisyyteen. Puolivälissä Pörhö pohti, kuinka kauan nuorten sukupolvien on rakennettava identiteettinsä käytyihin sotiin ja voisiko identiteettiä luoda jotenkin muuten. Keskeisiksi asioiksi nousi kolmen K:n sääntö eli kansanvalta, koulutus ja kehitys. Puheen loppuosa oli omistettu lakitettavalle, ja Pörhö antoi kolme savolaista elämänohjetta Martikaiselle, joka on kotoisin Itä-Suomesta: ” Anna kaekkes vuan elä periks”, “naara itelles ennen kun muut kerkiää” ja lopuksi “monesti voettajat on hävinneitä, jotka piätti koettoo kerran vielä”. Viisaudet kirvoittivat ansaitusti pitkät naurut.

Kuoron Finlandia-hymnin jälkeen Tiina Martikaisen lukioura koki loppuhuipennuksen: rehtori Peltonen julisti hänet ylioppilaaksi. Lisäksi Toivonlinnan seurakunta lahjoitti tälle musiikillisesti lahjakkaalle opiskelijalle sadan euron stipendin, ja yleisö saikin nauttia hänen sekä Jake Perhon esittämästä laulusta Blessed. Juhla päättyi Maamme-lauluun, jonka aikana lippu saatettiin arvokkaasti juhlasalista pois. Uskoisin, että muillakin, kuin vain allekirjoittaneella, olo oli aika siunattu niin lämminhenkisen juhlan jälkeen.

Se, joka heidät yhdistää, on kärsinyt Kristus. / Se, joka heissä syntyy uudesti tuoreen tähtitaivaan alla,

on ylösnoussut Jumalan Poika valo käsivarsillaan. / Se, joka kodittomille koti on, antaa ikuisen rauhan.

Hilja Vehkavuori (Varjoista syntynyt kansa. 2017)

Kuvat: Minttu Rantanen

IMG_2251 IMG_2289 IMG_2222 IMG_2194 IMG_2231

 

 

 

 

85. lukuvuosi saatiin päätökseen – sää suosi miehiä

Aurinko paistaa ja pohjoistuuli puhaltaa, mutta kerrankin juhlasali on miehillekin siedettävä paikka; ei tarvinnut pahemmin pyyhkiä hikeä otsalta. Asioilla on siis puolensa. Mikään ei kuitenkaan voi muuttaa ylevää tunnetta, kun juhlamarssin alkutahdit kajahtavat ja ihmiset kääntyvät katsomaan abiturientteja ja yhdeksäsluokkalaisia, jotka marssivat – ehkä hieman jännittyneinäkin – rehtori Marle Himbergin johdolla juhlasaliin. Tähän on tähdätty kolme vuotta: sekä peruskoululaiset että lukiolaiset saavat tuntea konkreettisesti koulu- tai lukiouransa päätöksen.

 

Tällä kertaa alkumarssiksi oli valikoitunut Fritz Kreislerin Wieniläinen miniatyyrimarssi, jonka esitti viulullaan lukion toisen vuoden opiskelija Jasmin Mönkkönen ja häntä säesti musiikinopettaja Boris Källman pianolla. Vararehtori Gunnevi Peltonen lausui alkutervehdyksen, jossa hän kävi tiivistetysti läpi lukuvuoden tapahtumia: ensimmäiset sähköiset yo-kokeet kirjoitettiin uuden uutukaisessa digi-luokassa, ja muutenkin kampusaluetta on uudistettu, ja yhä edelleen uudistetaan, entistä aktivoivammaksi.

Urheilua ja musiikkia on riittänyt pitkin vuotta: opiskelijat ovat reissanneet sisarkouluihin erinäisiin turnauksiin, ja kuorofestari puolestaan veti väkeä sisarkouluista Suomeen, Toivonlinnaan.

Hengellisistä tapahtumista mainittakoon rukousviikko, jota vietettiin sekä syys- että kevätlukukaudella. Syksyllä Toivonlinna sai vieraakseen Ekebyholmin raamattulinjan opettajat ja opiskelijat. Keväällä koulussa vieraili canadalainen Jason Miller.

Myös opiskelijat saivat kokea lähimmäisen auttamisen tuomaa iloa: he osallistuivat innokkaasti Liettuaan tehtyyn avustusmatkaan ja jakoivat vähäosaisille lapsille vaatteita, pelejä ja leikkikaluja. Kesällä näille lapsille järjestetään vielä kesäleiri. Opiskelijat eivät ole unohtaneet Toivonlinnan lähiympäristön asukkaitakaan; he ovat käyneet avustamassa vanhuksia ja muita avun tarvitsijoita.

Jos opiskelijat ovat tarjonneet kampuksen ulkopuolella apua, niin apua on virrannut myös Toivonlinnaan. Toivonlinnan kampuksen yksi tukijoista on vanhempainyhdistys, joka on hankkinut asuntolaan jääkaapin, pakastimen ja pesukoneen sekä koululle välipala-automaatin. Toivonlinnan Tuki ry. on kerännyt menneenä tilivuotena noin 40 000 euroa, joilla on hankittu uudet patjat asuntolaan, tuettu oppilasvierailuja museoihin ja opetusta tukeviin tapahtumiin. Gunnevi Peltonen välittikin koko koulun kiitokset näille tukijoille.

Vuosikatsauksen jälkeen lukiolaiset Judit Konola, Minttu Rantanen, Irene Laitinen, Ruut Aallos sekä Ester Shelby toivottivat abiturienteille ja peruskoulunsa päättäville Jäähyväiset Pekka Simojoen sävellyksen ja sanoituksen mukaan. Tapani Peltonen ja Samuel Ruohomäki jakoivat stipendit, joita tänäkin vuonna oli runsaasti – 31 kappaletta.

Perinteen mukaisesti riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet henkilöt oli kutsuttu juhlallisuuksiin mukaan. Heidät kukitettiin, ja juhlapuheen piti Aune Greggas. Puheessaan hän muisteli, miten silloinen lukion aloittanut luokka on Toivonlinnan historian suurin luokka: 50 opiskelijaa. Tämän kevään abiturienttien luokka on taas ollut pienin luokka, jossa on ollut vain 15 opiskelijaa. Greggas korosti, miten elämässä tarvitaan joustavuutta, sillä harvemmin menee juuri sillä tavalla, kuin on suunnitellut, ja harva elää aallonharjalla koko elämäänsä – jos kukaan.  Hän siteerasi piispa Eero Huovisen puhetta, jonka tämä piti edesmenneen presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa: Armon sanat ovat tärkeämpiä kuin arvojen sanat. Samalla hän muistutti, että myös Jumalalle armo on suurempi kuin arvot. Puheen lopussa Greggas mainitsee, miten yhteiskunta korostaa yhä enemmän tehokkuutta, mikä näkyy niin koulutuksessa, ruoan ja vaatteiden sekä muiden hyödykkeiden valmistuksessa. Hänen nykyisen perspektiivinsä mukaan elämä on kuitenkin lyhyt eikä tulevaisuutta voi ennustaa. Kannattaa siis muistaa juuri tämä hetki, koulutoverit ja se, ettei kaveria jätetä. Hän itse sai lukiovuosiltaan elinikäisiä ystäviä, jotka eivät ole jättäneet.

Aune Greggaksen sanojen jälkeen yhdeksäsluokkalaiset marssivat lavalle luokanvalvojansa Kirsi-Marja Jalkasen johdolla. Rehtori Himberg jakoi päättötodistukset, ja luokan puolesta kiitossanat luokanvalvojalle esitti oppilas Hilja Vehkavuori. Tosin hän vertasi pilke silmäkulmassa luokkaansa Israelin kansaan, joka marinallaan kiitti johtajaansa Moosesta. Opettaja Jalkanen toivotti luokkansa oppilaille taivaan Isän suojelusta ja muistutti, että suuresta Isästä löytyy aina paras apu.

Koulun opettajisto vaihtuu aina lukuvuoden jälkeen: kuka lähtee minnekin vastaamaan uusiin haasteisiin. Tänä keväänä hyvästeltiin opettajat Annmari Heinemaa sekä Tia Talviniitty. Haikein mielin teistä luovumme! Kiitokseksi kuluneista vuosista lähteville opettajille ojennettiin kukkakimput.

Toivonlinnan kuoro esitti Boris Källmanin johdolla Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnin, minkä jälkeen abiturientit kutsuttiin lavalle vastaanottamaan lukion päättö- ja yo-todistus sekä valkoisuuttaan hohtava ylioppilaslakki, jonka ojensi ryhmänohjaaja Tiina Syrjänen.

Rehtori julisti abiturientit ylioppilaiksi, ja uudet ylioppilaat saivat painaa valkolakin  päähänsä. Koulun opettajana voin vain todeta, että tähän hetkeen ei voi koskaan kyllästyä.

Ylioppilas Leo Lammi puhui koko luokkansa puolesta ja kiitti asuntolan ohjaajia pyyteettömästä työstä. Hän korostikin asuntolasta tulleen kuin toinen koti ja toisaalta kotoa pois oleminen sai arvostamaan vanhempiaan entistä enemmän. Lammi kiitteli myös opettajia, jotka omaa vapaa-aikaansa uhraten antoivat jopa kotonakin opetusta. Hän totesi luokkahengen tiivistyneen ajan kuluessa, vaikka matkan varrella kohdattiin myös vaikeuksia. Kuitenkin jokainen koki saaneensa apua toisiltaan, kun sattui sellaisia haasteita eteen, ettei yksin niitä pystynyt hoitamaan. Lammi nauratti yleisöä toteamalla, että luokan joukossa on kolmen tai jopa neljän L:n opiskelijoita: kolmen L:n opiskelijat suorittivat opiskelunsa “lukio läpi lukematta” -strategialla ja neljän L:n opiskelijat luottivat strategiaan “lukio lähes lukematta läpi”. Lopuksi Leo Lammi kiitteli ylioppilas Reetta Tonteria: tämähän oli kirjoittanut koko kiitospuheen. Lopuksi ylioppilaat ojensivat ryhmänohjaajalleen korin, joka heidän sanojensa mukaan kuvaa osuvasti tämän uusia, moninaisia puolia, joita on koko ajan tullut esille. Vastakiitoksissaan Syrjänen muistutti opiskelijoita unelmoimisen tärkeydestä.

Suomen Adventtikirkon tervehdyksen toi luonnollisesti kirkon johtaja Kalervo Aromäki, joka totesi olevan aina ilahduttavaa seurata nuorten elämää. Hän viittasi 1. Psalmiin, jossa kirjoitetaan onnellisuudesta. Hän totesikin, että kulttuurissamme monesti onnellisuus rinnastetaan siihen, että kaikki menee niin sanotusti putkeen, ja liian usein ulkoiset puitteet määrittelevät identiteettimme. Aromäki muistutti kuulijoita israelilaisista, jotka ilman omaa kansallisvaltiota joutuivat määrittelemään oman identiteettinsä ja arvonsa. Arvo on lahja, joka tulee ottaa vastaan annetuista lähtökohdista, ja kysyy rohkeutta käyttää tämä lahja ja seistä omilla jaloillaan eikä suostu alistumaan sisäisille tai ulkoisille impulsseille. Lopuksi Aromäki muistuttaa onnen olevan sitä, että löytää Herrassa turvapaikan, ja hän toivoo kaikille ylioppilaille onnen tuntea Jumala.

Reformaation juhlavuoden hengessä juhlaväki lauloi vielä Jumala ompi linnamme kolmella kielellä: ruotsiksi, saksaksi ja suomeksi. Näin saatiin 85. lukuvuosi päätökseen.

Teksti: Merja Laine-Sjöström

Kuva: Petri Palviainen

 

Kirkkopäivien 2017 paneelikeskustelu: Arjen ekumenia asuntolayhteisössä

Featured

Lauantain (20.5.) Kirkkopäivien 2017 yksi ohjelmanumeroista oli paneelikeskustelu, jonka aiheena oli arjen ekumenia asuntolayhteisössä.  Paneelin edustajat olivat Rauno Vartiainen (asuntolan ohjaaja), Ansku Jaakkola (asuntolassa asuvan nuoren äiti sekä Adventti-seurakunnan pastori),  Silja Lamminmäki-Vartia (lastentarhanopettaja), Anneli Rautiainen (OPH:n kokeilukeskuksen päällikkö), sekä Irene Laitinen ja Mikael Takamaa, jotka molemmat ovat asuntolassa asuvia lukiolaisia. Paneelin vetäjänä toimi SKYK:n äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Merja Laine-Sjöström.

Keskustelu avattiin Rauno Vartiaisen selvityksellä, mitä tapahtuu, kun syksy koittaa ja uudet sekä vanhat asuntolan asukkaat saapuvat asuntolaan. Vartiainen toteaa, että enimmäkseen kaikki tapahtuu omalla painollaan – ikään kuin nuoret itse luovivat tilanteessa itselleen sopivalla tavalla. Tosin myöhemmin hän toteaa, että kahdeksantoistavuotisen ohjaajan uralla hän on alkanut yhän enemmän painottaa sitä, että oppilas tuntee olonsa turvalliseksi. Kun oppilas tuntee olevansa turvallisessa paikassa, on mahdollista kehittää luottamuksellinen ilmapiiri.

Ansku Jaakkolalta kysyttäessä, onko hän jotenkin erityisesti opastanut omaa tytärtään, joka on asunut nyt kaksi vuotta asuntolassa, hän toteaa, ettei mitenkään erityisesti hengellistä opastusta ole antanut. Jaakkola kertoo myös, että silloin kun on itse asunut samaisessa asuntolassa, tunsi alkuun helpotusta, kun ei ollut enää hengellisessä mielessä vähemmistössä, kuten kunnallisessa koulussa oli ollut.

Tämän allekirjoittaa myös Irene Laitinen, joka tuli asuntolaan poikkeusluvalla jo 12-vuotiaana jouduttuaan kiusaamisen kohteeksi entisessä koulussaan. –  Enää ei ollut ihmettelijöitä tai pilkkaajia ympärillä, jos luki itsekseen Raamattua, toteaa toisen lukiovuoden opiskelija kuuden vuoden takaisista koulumuistoistaan. Hän  toteaa Vartiaisen sanoin, että mitään suuria “uskonsotia” asuntolassa ei ole ollut, vaikka saman katon alla viettävät aikaansa sekä adventistit, helluntailaiset ja muihin uskonnon haaroihin kuuluvat oppilaat ja opiskelijat. Jokainen on oppinut kunnioittamaan toistensa näkemyksiä, vaikka jotain eroja oppien välillä onkin.

Mikael Takamaa, joka on asunut asuntolassa kaksi vuotta, toteaa että juuri keskustelujen kautta oma hengellinen identiteetti on löytynyt. Tosin hän mainitsee, että loppujen lopuksi jokainen tekee kuitenkin yksin uskonratkaisun ja kohtaa Jumalansa yksin. Omaa taustaansa hän raottaa sen verran, että kertoo ennen SKYK:uun tuloa olleensa “lievästi sekaisin” elämässä: oli jos jonkinlaista hairahdusta sekä vanhempien vastustamista. Takamaa halusikin lähteä kotoaan saadakseen etäisyyttä tapahtumiin ja itsenäistyäkseen. Hän toteaa lopuksi, että välit vanhempiin ovat parantuneet huomattavasti sitä mukaan, kun on löytänyt Jumalan oikeasti. Nyt pystyy jopa keskustelemaan asioista vanhempiensa kanssa, eikä ole heistä enää riippuvainen muuten kuin rahallisesti, naurattaa Takamaa yleisöä.

Lastentarhanohjaaja Silja Lamminmäki-Vartia kohtaa työssään monikulttuurisen arjen. Hän toteaa, että lapset oppivat jo todella varhain lukemaan sosiaalisia koodeja, kuten katseita, asentoja, ilmeitä ym. merkkejä, joita ympäristön ihmiset koko ajan lähettävät. Lapset ovat fiksuja ja tulkitsevat nopeasti, mikä on vain sanahelinää ja mitä mieltä aikuinen oikeasti on kulttuurisista eroista. Lamminmäki-Vartia toteaa myös, että turhan usein kulttuurieroja käsitellään negaatioiden kautta: mitä jotkut eivät saa tehdä tai mihin eivät saa osallistua.

Opetushallituksen edustaja Anneli Rautiainen painottaakin kulttuurin moninaisuuden tunnistamista. Tässä ovat avainasemassa myös nykyinen opettajakoulutus ja opettajien täydennyskoulutus, jotta lasten kanssa työskentelevät osaavat tarttua aiheeseen ja ohjata oppilaita huomioimaan kulttuurin moninaisuus. Tärkeintä ei ole, mitä opitaan vaan miten tietoa käytetään, tähdentää Rautiainen.

Juuri kun panelistit ovat päässeet vauhtiin, lähes 60 min on vierähtänyt ja on aika lopettaa. Millainen  asuntolayhteisö sitten on hengellisen identiteetin ja yleensä identiteetin rakentamisen paikkana? Puheenvuoroista voi päätellä, että juuri moninaiset taustat herättävät keskustelua, mutta auttavat nuoria myös rakentamaan suvaitsevaisuutta: ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa uskoa. Ei ole myöskään kaukaa haettua, jos väittää, että etäisyys vanhempiin autta  rakentamaan keskustelevamman suhteen heihin: oma itsenäistyminen antaa perspektiiviä myös vanhempien toimintaan.

Paneelin jälkeen kaikki ovat ehdottomasti sitä mieltä, että keskustelua asiasta pitäisi käydä enemmän. Ehkä seuraava paneeli on sitten syksyllä SKYK:n vanhempainillassa.

Merja Laine-Sjöström

 

 

 

 

AVOIMET OVET

AVOIMET OVET

sunnuntaina 21.5.2017 klo 13-16 Toivonlinantie 630

Tervetuloa koululle ja kampukselle!
Tarjolla on poniratsastusta, pomppulinna, uimahalli, rantasauna, frisbeegolf, kasvomaalausta, kakkukahvila rantahuvilassa, kasvislounas (klo 13-15, hinta 5 €) ja myyjäisten antimia yms.

ERI TAVOIN USKOVAT NUORET ASUNTOLAYHTEISÖSSÄ

 Logomo Move 2 Auditorio (126 henk.), Köydenpunojankatu 14

Adventtikirkon ylläpitämällä Toivonlinnan kampuksella asuu ja opiskelee noin 170 nuorta läpi kouluvuoden. Tule kuulemaan, miten eri kirkkokunnista tulevat nuoret elävät ekumeniaa arjessaan.

Mitä tapahtuu, kun kotoa opittu usko kohtaa toisenlaisen kristillisen uskon? Mitä tapahtuu, kun uskova ja ei-uskova nuori asuvat samassa asuntolassa.

Paneelikeskustelussa mukana nuoria, heidän vanhempiaan, koulun edustaja ja asiantuntijoita.

Linkki ohjelmaan:

Ilmiöviikon loppuhuipennus

Keskiviikko 5.4

Ryhmät valitsivat muutaman ryhmänsä jäsenen editoimaan elokuvansa. Sillä välin kun editoijat tekivät työtään koulun atk-luokassa, kaikki muut valmistelivat koulua seuraavan päivän elokuvafestivaaleja varten. Ala-sali laitettiin kuntoon ja ruokasalin koristeet tuotiin valmiiksi paikalle. Myös pitsan teko oli listalla, koska iltapäivällä kokoontuva raati ei voisi arvioida elokuvia ja päättää Topi-palkintojen saajia ilman pitsaa. Laajentunut kuuden hengen valokuvaus ryhmä valmisteli seuraavan päivän Topi-gaalan kuvauspistettä, jossa sekä voittajat, että ilman palkintoa jääneet saisivat ottaa kuvia.

Ruokailun jälkeen editointi jatkui, mutta pikku hiljaa kaikki ryhmät saivat elokuvansa valmiiksi. Jokainen ryhmä palasi kotiluokkaansa puhumaan opettajan kanssa menneestä viikosta ja ryhmän saavutuksista. Itse- ja ryhmäarviointia tehtiin. Lopulta kaikki oli valmista seuraavan päivän gaalaa varten.


Päivän haastattelu

Tänään haastateltavana oli 8-luokkalainen Riki. Hänen mielestään ilmiöviikko on hyvä idea, joka tuo mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluun. Heidän ryhmänsä toimi myös hyvin yhteen, joka teki viikosta vielä mukavamman. Hauskinta Rikin mielestä oli kuvaaminen ja vaikeinta editointi. Haastattelun jälkeen päästimme Rikin jatkamaan editointiaan.

Minttu Rantanen

 

 

Torstai 6.4

On Topi-gaalan vuoro. Punainen matto odottaa kävelijöitään. Kuvaajat odottavat kuvattavia. Palkinnot odottavat saajiaan. Katsojat odottavat elokuvia.

Kun kaikki on valmista, oppilaat päästetään sisään. Kaikki ala-asteelta lukioon. Oppilaat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, onhan nyt gaalan aika. Musiikki soi taustalla, kun punaisella matolla kävelee elokuvien tekijät. Kun kaikki ovat ottaneet paikkansa, rehtori Marle aloittaa tilaisuuden. Hänen jälkeensä lavalle astuvat Riki ja Jeremia, gaalan juontajat. Palkintojen saajat löytyvät kirjekuorista, jotka Jeremia avaa yksi kerrallaan. Palkinnon saava ryhmä julistetaan, heille tulee mahdollisuus kiittää, jonka jälkeen katsotaan kyseisen ryhmän elokuva. Palkintoja on monia parhaimmasta editoinnista runollisimpaan elokuvaan. Palkintoja jaetaan ja elokuvia katsotaan. Eniten palkintoja kerää tällä kertaa elokuva Suomi 100. Elokuva voittaa parhaan käsikirjoituksen, kuvauksen ja editoinnin palkinnot. Suurin osa ryhmistä saa yhdet palkinnot. Vain yksi ryhmä jää ilman palkintoa, mutta myös heidän elokuvansa on erinomainen.

Kun kaikki elokuvat on katsottu ja palkinnot on jaettu, on mahdollisuus siirtyä valokuvauspisteelle omakuvaa varten. Tapahtumien keskipiste siirtyy ala-salista koulun keittiöön, jossa catering-ryhmä on tehnyt töitä aamusta lähtien valmistaen Suomi 100- juhla-ateriaa. Kiire iskee heillekin, mutta ruoka saadaan ajoissa pöytään ja alakoulu pääseekin ensimmäisenä maistamaan juhla-ateriaa. Lounas, joka sisältää salaattia, perunamuusia, kalaa, karjalanpiirakoita ja jälkiruoaksi mustikkapirtelöä saa monen vatsan kurnimaan. Myös yläkoulu ja lukio pääsevät nauttimaan hyvästä ruoasta. Kiitos catering-ryhmälle upeasta lounaasta!

Viimeisenä on siivouksen vuoro. Se sujuu nopeasti ja näin saadaan vuoden 2017 ilmiöviikko loppuun.

Minttu Rantanen

|