Lukion toisella luokalla opiskeleva Senja Pajunen oli vaihto-oppilaana koulumme sisarkoulussa, joka sijaitsee Norjassa Tyrifjordissa.

 

Lähdin vaihtoon, koska tykkään matkustelemisesta, haluan tutustua uusiin ihmisiin ja erilaiseen kulttuuriin sekä saada lisää kielitaitoa. Tunsin jo etukäteen Norjasta ihmisiä ja olin kuullut paikasta hyvää, joten päätin lähteä sinne. Asuin vaihdon ajan oppilasasuntolassa kahden kaverini kanssa. Aikuiset ottivat minut hyvin vastaan, mutta ikäiseni eivät oikein uskaltaneet tulla juttelemaan aluksi.

 

Vaihdon aikana kävin koulussa oppitunneilla, osallistuin koulun aktiiviteetteihin kuten lentopalloon ja iltatilaisuuksiin. Yhtenä päivänä kävimme yhdessä muiden vaihto-oppilaiden kanssa tutustumassa Norjan pääkaupunkiin Osloon. Kävimme tunnetuissa nähtävyyksissä ja museoissa. Koulun jälkeen vietin aikaa kavereiden kanssa,oikeastaan aika samalla tavalla kuin Topilassakin. Sain paljon uusia kavereita ja entuudestaan tuttujen kavereiden kanssa välit lähenivät.

 

Matkustin lentokoneella Helsingistä Osloon ja sieltä oli järjestetty bussikyyti koululle. Päällimmäisenä mieleeni jäivät ihmiset, norjalaisten erilaiset tavat ja tottumukset sekä tietysti kun ihmiset puhuvat vain norjaa eivätkä oikein jaksa tai uskalla puhua englantia. Opin myös uutta: opin sopeutumaan erilaiseen kulttuuriin ja ymmärtämään pikkuhiljaa norjan kieltä.

 

Tyrifjord eroaa Topilasta siten, että siellä ihmiset harrastavat urheilua todella paljon enemmän. Tyrifjord onkin aika urheilupainotteinen ja isompi paikka ja siellä asuu pelkkiä lukiolaisia ja siellä on pelkästään lukio. Ruoka-ajat ovat erilaiset eikä ole ilmasta koululounasta, vaan lounas pitää tehdä itse aamiaisella esimerkiksi leivistä.

 

Tyrifjordissa on erilainen koulusysteemi ja ihmiset keskittyvät todella paljon enemmän opiskeluun siellä kuin täällä. (Plus niillä on ihan outo sauna.) Ne, jotka ovat suunnitelleet lähtevänsä vaihtoon niin suosittelen, koska silloin saa erinomaisen mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin, uusiin ihmisiin, kielitaito kehittyy huomattavasti ja näkee erilaista maailmaa. Vaihdossa oleminen oli todella kiva ja kasvattava kokemus! Itse menisin todellakin uudestaan!