Skyk

Oppilaskunta

Oppilaskunnan tarkoitus on tuoda kuuluviin kouluperheen tärkeimmän osuuden eli oppilaiden äänet. Jokaiselle hallituskaudelle valitaan uudet jäsenet, sihteeri ja puheenjohtaja. Hallitus saa itse vaikuttaa siihen mihin asioihin he haluavat paneutua kauden aikana. Kehitysalueina on ollut mm. koulun kuntosali sekä asuntolan yhteisten alueiden viihtyisyys.

Oppilaskunnan hallitus (OPKH)

  • Oppilaskunnan hallituksessa on neljä jäsentä sekä puheenjohtaja, sihteeri ja ohjaava opettaja.
  • Tarkoituksena on ajaa oppilaiden asioita ja yrittää mahdollisimman hyvin vaikuttaa päätöksiin oppilaiden kertomien  mielipiteiden mukaan, esimerkiksi opettajien kokouksissa.
  • Hallitus kokoontuu ainakin kerran kuukaudessa, mutta joskus jopa kerran viikossa. Riippuu hieman siitä, mitä tapahtumia on tiedossa. Hallitus on järjestänyt muun muassa  eri juhlapyhien teemapäiviä.
  • Hallitukseen valitaan jäsenet vaalien perusteella, joten jokainen oppilas saa mahdollisuuden äänestää tiettynä vaalipäivänä omasta mielestään sopivaa ehdokasta edustustehtäviin.
  • Äänestyspäivänä valitaan ensin puheenjohtaja ja sihteeri, minkä jälkeen äänestetään muut jäsenet. Puheenjohtajan täytyy olla lukiosta, mutta sihteeri ja jäsenet saavat olla myös yläkoulusta. Äänestys tapahtuu perinteisesti paperilappujen avulla, joihin kirjoitetaan sen ehdokkaan nimi, jonka  haluaa hallitukseen.

Tukioppilastoiminta

  • Tukarit eli tukioppilaat tukevat oppilaita parhaansa mukaan koulunkäynnissä, keskustelevat oppilaiden kanssa näitä askarruttavista asioista sekä estävät mahdolliset kiusaamistilanteet.
  • Tukioppilaiden toiminnasta vastaa tukioppilaita ohjaava opettaja.
  • Tukarit järjestävät pääosin Yhteishengennostatus-tunteja uusille luokille, aamunavauksia sekä muita tapahtumia.
  • Tukioppilaiden kokoontumiset sovitaan erikseen eri tapahtumien lähestyessä.
  • Oppilaat valitaan tukioppilaiksi haastattelujen avulla. Ensin ehdokkaat saavat itse kirjoittaa pienen viestin tukioppilaille, jossa kertovat itsestään ja miksi juuri heidät pitäisi valita toimintaan mukaan. Viesteistä poimitaan innostuneimmat ehdokkaat, minkä jälkeen järjestetään yksilöhaastattelut. Haastatteluiden jälkeen tukioppilaat valitsevat yhdessä tukioppilaiden ohjaajan kanssa tehtävään soveltuvat oppilaat.

Kansainvälisyys

Kansainvälisyys koulussamme

SKYK on Suomen Adventtikirkon ylläpitämä koulu, ja se on osa maailmanlaajuista n. 8000 päiväkodin, esi- ja peruskoulun, lukion ja yliopiston verkostoa. Koulu tekee paljon yhteistyötä pohjoismaisten sisarkoulujen kanssa esim. kuoro- ja urheilumatkojen sekä oppilasvaihtojen muodossa. 

Oppilasvaihto
Oppilailla on  mahdollisuus lähteä vaihtoon esim. 

Vaihdot ovat pituudeltaan viikosta kahteen viikkoon.

Liikunta ja kansainvälisyys
Pohjoismaisten koulujen välillä järjestetään vuorovuosin Lentopallon SDA-turnaus, jonne lähtee koulultamme poikien- ja tyttöjen joukkue. 

Koulussamme on monia innokkaita ja taidokkaita jalkapallon pelaajia. Keväisin koulustamme tehdään mahdollisuuksien mukaan jalkapallomatka Tanskassa sijaitsevaan Vejlefjordin sisarkouluumme, jossa järjestetään vuosittain futsalturnaus.

Lisäksi teemme mahdollisuuksien mukaan muitakin matkoja. Olemme osallistuneet Vinterfestivalenin sählyturnaukseen, Norjassa. Samalla opiskelijoilla on ollut mahdollisuus käydä laskettelemassa Norjan rinteillä.

Kerhotoiminta

Oppilaat harrastavat monenlaista vapaa-ajan urheilutoimintaa. Koripallo, lentopallo, salibandy, frisbeegolf ja jääkiekko ovat esimerkiksi suosittuja harrastuksia. Kesäisin koulun edustalla oleva biitsikenttä on kovassa käytössä. Kampuksen alueelta löytyy myös kuntosali, jossa on painonnostoon tarkoitettuja välineitä sekä fitness-treeniin sovellettavia laitteita. 

Oppilailla on mahdollisuus käyttää koulun urheiluvälineitä, kuten sulka- ja lentopallovälineitä myös vapaa-ajalla. Asuntolassa on 16-metrinen uima-allas, jonka yhteydessä on saunaosastot erikseen tytöille ja pojille. Asuntolasta löytyy myös pingispöytä, biljardipyötä ja suuri määrä lautapelejä, jotka ovat vapaasti oppilaiden käytössä. Viikonloppuisin asuntolassa on tarjolla monenlaista urheilullista ohjelmaa: pingisturnauksia, biljarditurnauksia, frisbeegolffia, pesäpalloa ja paljon muita ulkopelejä säiden mukaan.

Toivonlinnassa harrastetaan paljon ulkoilua. Kampus sijaitsee luonnon keskellä, meren äärellä. Koulun alueella on myös suuret nurmialueet ja omenapuutarha, jonka antimista oppilaat saavat nauttia vuoden mittaa. Mikä onkaan parempaa kuin pieni happihyppely välitunnilla omenapuutarhassa ja syödä omenia suoraan puusta, luumu -ja päärynäpuita unohtamatta. 

Keväällä ja syksyllä ulkona pelaillaan monenlaisia pelejä, talvella luistellaan ja ulkoillaan esim. hiihtäen ja pulkkamäessä. Koulun alueella sijaitsee hiekkakenttä, jota käytetään mm. aktiivisesti liikuntatunneilla. Talvisin kenttä pyritään mahdollisuuksien mukaan jäädyttämään, jotta oppilaat voivat luistella ja pelata jääkiekkoa. Toivonlinnassa on myös paljon metsäpolkuja ja maisemareittejä joissa voi lenkkeillä, tai ihan vain ihastella koulumme ympäröivää kaunista luontoa.

ALAKOULUN KERHOT

Digikerho
Oppilaat pääsevät tutustumaan 3D-suunnitteluun ja tulostamaan omat työt. 

Lisäksi oppilaat harjoittelevat koodauksen perusteita ja tekevät monimediaisia tuotoksia.

Kulttuurikerho
Kulttuurikerhossa tutustuaan japanilaisen kulttuurilähettiläämme Yuumin johdolla japanilaiseen kulttuuriin, kieleen, ttraditioihin ja käsityöhön askarrellen yhdessä.

Liikuntakerho
Liikuntakerhoja ja eri lajiin tutustumisia järjestetään alakoulun oppilaille koulupäivän päätyttyä iltapäiväkerhon yhteydessä. Koulumme lukiolaiset toimivat ohjaajina liikuntakerhossa.

Jippii-kuoro
Toivonlinnan alakoululla pyörii alakouluikäisille suunnattu Jippii-kuoro. Kuoron harjoitukset pidetään koulupäivän päätyttyä, iltapäiväkehon (0.-2.lk.) sekä läksyparkin (3.-6.lk.) aikana. Kuoro harjoittelee joka maanantai klo 13:45-14:30.

Kuorossa pääpaino on tietenkin laulujen harjoittelussa, mutta mukaan mahtuu välillä myös leikkiä ja esim. pikkujoulut. Esiinnymme koulumme juhlissa sekä välillä myös kirkon tapahtumissa.


YLÄKOULUN JA LUKION HARRASTUSTOIMINTA

Lentopallo
Koulumme yksi tärkeimmistä urheilumuodoista on lentopallo. Koulussamme on joukkueet sekä pojille, että tytöille. Joukkueet harjoittelevat aktiivisesti lukuvuoden aikana ja pelaavat talvisarjaa. Keväisin järjestettään pohjoismainen turnausviikonloppu varten. Lentopallon tekniikkatunneilla on mahdollista tutustua lajiin ja harjaannuttaa taitoja, jonka jälkeen voi hakea mukaan joukkueeseen. On myös tavallista, että lentopalloa pelataan oma-aloitteisesti erilaisissa kokoonpanoissa monta kertaa viikossa. 

Vuosittain järjestetään Pohjoismaiden sisarkoulujen kesken kansainvälinen turnausviikonloppu SDA-cup. Jokainen maa saa vuorollaan olla isäntämaana järjestämässä turnausta. Se onkin ollut perinteisesti lentopalloilijoiden keskuudessa vuoden odotetuimpia viikonloppuja. 

”SDA-cup matkoilla tulee koettua hienoja hetkiä yhdessä kavereiden kanssa ja niistä jääkin mahtavia muistoja. Yhteishenki kasvaa nopeasti laiva- ja bussimatkoilla ja pelikentälle päästyä sitä tarvitaankin, koska kaikkien maiden joukkueet kilpailevat kovaa. Kilpailusta huolimatta matkan aikana on myös kiva tutustua uusiin ihmisiin”, kertovat kaksi opiskelijaa SDA-cup matkojen tunnelmasta.   

Kuoro
SKYKin kuoro on avoin kaikille Suomen kristillisen koulun yläkoululaisille sekä lukiolaisille. Tavoitteenamme on edistää nuorten kiinnostusta musiikin ja etenkin kuorolaulun pariin. Aiempaa musiikillista taustaa ei tarvita, vaikkakin esim. nuotinlukutaito helpottaa kappaleiden opettelua. Ohjelmistomme koostuu pääosin hengellisestä kuoromusiikista.

Kuoro treenaa kuoronjohtajan johdolla kerran viikossa, joka tiistai klo 16:00-17:00.

Harjoituksissa kuorolaiset saavat opastusta laulamiseen: lauluäänen muodostamiseen, hengitystekniikoihin, oman äänen löytämiseen, nuotin lukutaitoon, musiikin teoriaan ym. Harjoittelemme niin yksin- kuin äänissä laulamista.

Esiinnymme pitkin vuotta koulumme juhlissa, joulukuun jokavuotisessa joulukonsertissa Piikkiön kirkossa sekö joka toinen vuosi Pohjoismaisten sisarkoulujen kuorofestivaaleilla. Festivaalit pidetään vuorotellen Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Keväällä 2024 kävimme Ruotsissa, Ekebyholmissa. Seuraavaksi kuorot sisarkouluistamme saapuvat Suomeen.

Sähly
Kansainvälisia sählyturnausmatkoja järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Tammikuussa 2025 yksi joukkue suuntaisi Vinterfestivaleniin Norjaan, jossa sekajoukkueet ottavat mittaa toisistaan peleissä. Monet oppilaat pelaavat oma-aloitteisesti vapaa-ajalla sählyä. Sunnuntaiaamuisin on mahdollisuus käydä “pappasählyssä”, jonne osallistuu myös aktiivisia seurakuntalaisia.

Kehitysyhteistyökerho

Kehitysyhteistyökerhon eli tuttavallisemmin Uganda-kerhon tavoitteena on kehittää osallistujien tietoisuutta kehitysyhteistyöstä ja sen tarpeesta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kerhon päätteeksi järjestetään Ugandaan kehitysyhteistyömatka. 

Kerhon aikan harjaannutetaan empatiataitoja ja innostusta lähimmäisen auttamiseen. Hankkeen myötä osallistujat saavat konkreettisia mahdollisuuksia levittää hyvää lähimmäisilleen, kukin omien taitojensa ja kiinnostuksensa mukaan. 

Kerho toimii koulupäivien jälkeen, joten se tarjoaa osallistujille mukavaa ja mielekästä vapaa-ajan toimintaa kokonaisille perhekunnille, sillä toimintaan ovat tervetulleita ihan kaikenikäiset oppilaat joko yksin tai vanhempiensa kanssa. Kerhotoimintaan ovat tervetulleita osallistujat myös laajemmin koko lähiyhteisöstä, ei vain koulumme oppilaat ja heidän perheensä. 

Kulttuurikerho
Kulttuurikerhossa japanilainen kulttuurilähettiläämme Yuumi tuo Japanin kulttuuria monipuolisesti esille. Kerhossa on mahdollista harjoitella kieltä, kalligrafiaa, origamin tekoa, tutustua japanilaisiin traditioihin. 

Kerho tarjoaa mahdollisuuden myös kulttuurikurkkauksille. Jokaisella kerholaisella on mahdollisuus myös jakaa oman taustansa kulttuuria tai kulttuuritietouttaan muille. 

Frisbeegolf 
Toivonlinnan Frisbeegolfrata on 18 väyläinen ja se sijaitsee Suomen kristillisen yhteiskoulun kauniilla ja merellisellä kampuksella.

Rata on kaikille avoinna koulupäivisin klo 16–22 ja viikonloppuisin klo 9–22 välisenä aikana. Pelaaminen on maksullista, ja maksu suoritetaan Mobile Payllä numeroon 69500. Maksu käytetään radan kunnossapitoon. Koulumme asuntolan oppilaille rata on maksuton. 

Rata on päihteetön ja savuton. Kiitos, ettet jätä roskia jälkeesi.

Toivotamme kaikille hyviä heittoja!

  • kertamaksu 3 €
  • kausimaksu 30 €
  • kausimaksu perhe 50 €

TAM musiikkiopisto

TAM Ajankohtaista

TAM, Toivonlinnan avoin musiikkiopisto, on avoin ja maksullinen opisto, joka tarjoaa soitin- ja laulunopetusta. 

TAMissa on lähes 30 oppilasta, uudet oppilaat ovat tervetulleita joukkoon, myös kesken kauden. Sisäänpääsykokeita ei järjestetä. Maksulliset vaihtoehdot ovat lukukausittain (syyslukukausi / kevätlukukausi, kts. tarkemmin ilmoittautumislomakkesta, sivun alalaidassa):
30 min opetus – 300 € (12×30 min.)
Paritunti – 230 € (12×45 min. pareittain)
45 minuutin opetus – 450 € (12×45 min.)

Samaan perheeseen kuuluvan 3. opiskelijan maksusta 15 prosentin alennus (halvimmasta vaihtoehdosta). Yksittäiset tunnit (30 min.) 35 euroa per tunti, mikäli vähintään 4 yksityistuntia laskutetaan koko lukukauden hinta.

Opettajina toimivat Ilmari Pirttilä (ilmari.pirttila[at]gmail.com) ja Katriina Rainio (puh. 050 5440204). Opettajana ja johtajana toimii Boris Källman (boris.kallman[at]skyk.fi).

Soittimina tarjolla:
viulu, alttoviulu (KR)
kitara (KR)
piano (KR, BK)
laulu (IP)
muut soittimet, mm. rummut (BK)

TAMia hallinnoi Toivonlinnan musiikkiyhdistys ry (puheenjohtajana Boris Källman). Jäseneksi pääsee halutessa täyttämällä hakulomakkeen Toivonlinnan musiikkiyhdistys ry jäsenliittymislomake. Lukuvuoden 2024-2025 jäsenmaksu on 10 euroa, joka laskutetaan alkuvuonna 2025.

Oppilaiden ilmoittautumislomake lukuvuodelle 2024-2025: TAM ilmoittautumislomake 2025-2026.

Vanhempainyhdistys

Suomen kristillisen yhteiskoulun vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on edistää kotien ja Suomen kristillisen yhteiskoulun yhteistyötä sekä lisätä koulun ja oppilasasuntolan viihtyisyyttä. Juuri sinun lapsesi viihtyvyys ja hyvinvointi koulussa ja asuntolassa on vanhempainyhdistykselle tärkeää. Vanhempainyhdistys tukee henkilökuntaa koulun ja asuntolan jatkuvassa kehittämisessä tarjoamalla asiakkaan eli oppilaan ja vanhemman näkökulmaa.

Jäsenmaksuilla olemme perinteisesti tukeneet ja kannustaneet yläkoulun ja lukion oppilaita mm. stipendeillä sekä muilla viihtyvyyttä parantavilla tekijöillä. Yhdistyksen tulot muodostuvat jäsenmaksuista, ja mahdollisista lahjoituksista. Tervetuloa mukaan jäseneksi vanhempainyhdistykseen tukemaan ja pyörittämään toimintaa! Toivommekin mahdollisimman monen vanhemman maksavan jäsenmaksun.

Vanhempainyhdistyksellä on SKYKin johtokunnassa 1–2 edustajaa. Vanhempien mielipiteet ja ajatukset ovat koulullemme todella arvokkaita. Olemme välittäneet koululle tiedoksi myös nimettömiä huomioita. Joskus tällaisia yhteydenottoja on tullut muutamia samasta asiasta, mikä on hyvä pohja viedä asioita koululle vanhempainyhdistyksen kautta.

Oppilaiden ja opiskelijoiden vanhemmat voivat osallistua Suomen kristillisen yhteiskoulun vanhempainyhdistyksen toimintaan kolmella tavalla:

1. Maksamalla jäsenmaksun (25 €, alla maksustiedot)

2. Tulemalla aktiivisesti mukaan toimintaan esim. johtokuntaan tai järjestämään vanhempainviikonloppuja.

3. Ottamalla vanhempainyhdistykseen yhteyttä koulun tai asuntolan kehitettävästä asiasta. Vanhempainyhdistys voi viedä asiaa eteenpäin.

JÄSENMAKSU 
Yhdistyksen henkilökohtainen jäsenmaksu tai kannatusjäsenmaksu on 25 €.

Maksa jäsenmaksu SKYKin vanhempainyhdistys ry:n tilille FI96 4714 1020 0145 58.

Laita oma nimesi maksun viestiosioon. Kannatusjäseneksi voi liittyä esimerkiksi isovanhempia.

Ole yhteyksissä toiveistasi SKYKin suhteen: ehkä voimme auttaa itse tai toimia viestisi välittäjänä vanhempien näkökulmasta!

Tapani Helminen, Pj.

Puh. 040 585 8198

Toivonlinnan tuki ry.

Toivonlinnan tuki ry perustettiin Toivonlinnan kampuksen uudeksi tukemisen välineeksi syksyllä 2015. Toivonlinnan tuki ry tarjoaa väylän jokaiselle, joka kokee kristillisen koulutoiminnan tärkeyden sydämellään ja antaa mahdollisuuden lahjoittaa varoja asuntolan, koulun ja oppilaiden tarpeisiin.

Yhdistys kerää varoja sekä markkinoi koulua ja kampusta eri keinoin mm. tiedotusvälineissä ja sähköisesti. Kerätyt varat käytetään koulun, asuntolan ja kampuksen tarpeisiin. Tuemme koulun oppilaita ja asuntolassa asuvia mm. matkalippuja ja asuntolamaksuja maksamalla.

Toivonlinnan tuki pitää kampuksella kirpputoria Hiirlan rakennuksessa. Ostoksia voi tehdä käteisellä ja MobilePaylla. Jäsenmaksuja ja yleislahjoituksia varten on tili FI36 5710 8320 1234 93 (Saaja Toivonlinnan tuki ry).

Toivonlinnan tuki ry tiedottaa toiminnastaan Facebook-sivuillaan, koulun kotisivujen kautta, ja jäsenille ja lahjoittajille suunnatuin kirjein.

Ota meihin yhteyttä! Kerro meille, ketkä muut sinun lisäksesi haluaisivat vastaanottaa uutisia Suomen ainoasta kristillisestä nuorisolukiosta. Tulemme mielellämme kertomaan Suomen kristillisestä yhteiskoulusta, koulusta meren rannalla, jossa ollaan vahvempia yhdessä.

Kuva kertoo Toivonlinnan tuki ry:n tuottamasta ilosta: Alakoulun oppilaiden riemua mäenlaskussa. Oppilaat ovat kiitollisia pulkista, jotka Toivonlinnan tuki ry lahjoitti. 

Seuraava suurempi tuen kohde:
Asuntolan olohuoneiden uusiminen ja viihtyisyyden lisääminen tyttöjen ja poikien kerroksiin.