Raamattu- ja lentopalloralli 2018

kärt

Taas on se aika vuodesta, kun Adventtikirkon sisarkoulujen lentopallojoukkueet kokoontuvat  ympäri Skandinaviaa Suomen kristillisessä yhteiskoulussa. Lauantai 27.1. oli myös pakollinen koulupäivä, joten nuorta väkeä oli mahdollisesti vielä enemmän kuin muina vuosina.

Lauantain ohjelma koostui raamattutunnista, Raamatun tutkistelusta ja jumalanpalveluksesta. Raamattutunnin missiohetkessä Newbold Collegen edustaja Jared  kertoi yliopiston toiminnasta. Raamattu-tietokilpailua vetivät nuorisopastorit Glen  ja Jyrki. Musiikista vastavasivat Zorica, Minttu, Judit, Klaus sekä Joonas. Jumalanpalveluksen alussa rehtori Leif Hongisto toivotti niin vierailijat kuin seurakuntalaiset sekä opiskelijat tervetulleeksi Toivonlinnaan.

Jumalanpalveluksessa saarnasi eestiläinen Kärt Lazic, joka vastaa New Boldissa englannin kielen opetuksesta. Kärt aloitti saarnansa kertomalla, miten hänen avioimiehensä kosi häntä aikoinaan uuden vuoden aattona. Kärt kuvaili humoristisesti, miten kihlaus laukaisi hänessä outoja reaktioita: hänestä tuli “vetistelijä”, joka itki tietämättä edes itsekään syytä, kunnes eräänä päivänä hän tajusi, mikä häntä oli jatkuvasti itkettänyt niin paljon. Koti-ikävä. Hän tajusi, että hänen on jätettävä naimisiin mentyään oma kotinsa, oma kotimaansa ja tutun ympäristön sekä kaikki rakkaat ihmiset: perheen ja seurakuntalaiset. Koti-ikävä sai hänet kulkemaan Tarton katuja itkien, kun hän jätti jäähyväisiä omalle kotiympäristölleen. Asuessaan Englannissa ja välillä käydessään kotimaassaan Eestissä, hän huomasi, ettei kaikki olekaan ihan samanlaista, kuin mihin  hän oli ennen lähtöään tottunut. Mikään ei ollut paljoa muuttunut – muttta muuttunut kuitenkin: pienet sukulaiset olivat kasvaneet aikuisiksi, nuoruuden kotiin oli vaihdettu uusi lämminvesivaraaja. Kärt ei ihan tuntenut oloaan kotoisaksi. Koti ei ollut enää sama.

Kärt nivosi omat kokemuksensa kertomukseen ensimmäisen maailmansodan sotamiehestä, joka saa käskyn rintamalle. Aluksi sotilas on peloissaan rämpiessään mutaisissa juoksuhaudoissa, väistellessään viheltäviä luoteja ja nukkuessaan kovalla alustalla. Vähitellen miehen muistot kodista, vihreistä maisemista ja pehmoisesta, lämpimästä sängystä haalistuvat; ainoastaan kotiväen kirjeet, joita silloin tällöin tulee, onnistuvat palauttamaan  haalistuvat muistot kirkkaammin miehen mieleen: välillä hän jopa muistaa, millainen ihminen hän on ollut ennen lähtöään. Kuitenkin Kärtille käy niin kuin sotamiehelle – hän sopeutuu ja unohtaa. Sotilas tottuu sotaan, hengenvaaraan, niukkaan ruokaan ja kovalla alustalla nukuttuihin öihin – hän alkaa pitäää epänormaalia tilannetta normaalina. Samoin Kärt sopeutuu uuteen kotimaahansa, oppi tuntemaan kadut ja oppii, mistä mitäkin kannattaa hankkia. “Ihminen sopeutuu ja unohtaa. Ihminen vaan on sellainen”, Kärt toteaa.

Puheessaan Kärt varoittaa kuitenkin siitä, että meidän ei pitäisi sopeutua maailman menoon ja unohtaa Jeesuksen sanoja: “”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.  Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.  Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.” “Pitäkää koti-ikävänne ja muistakaa Jeesuksen sanat”, kehoittaa Kärt kuulijoitaan.

Puheen jälkeen oli vielä musiikkiesitys, ja päivä päättyi yhteiseen päivälliseen.

—————————————————————-

Valitettavasti saarnan referaatti ei tee puheelle oikeutta. Kiitän Kärtiä erinomaisesta puheesta – ja varmasti kaikki kuulijat ovat samaa mieltä kanssani. Kiitos, Kärt, ja kiitos sujuvasta tulkkauksesta, Päivi!

Artikkelin kuvat: Petri Palviainen.

kahoot_raamattuvis

musiikkivastaavat