Ilmiöviikon loppuhuipennus

Keskiviikko 5.4

Ryhmät valitsivat muutaman ryhmänsä jäsenen editoimaan elokuvansa. Sillä välin kun editoijat tekivät työtään koulun atk-luokassa, kaikki muut valmistelivat koulua seuraavan päivän elokuvafestivaaleja varten. Ala-sali laitettiin kuntoon ja ruokasalin koristeet tuotiin valmiiksi paikalle. Myös pitsan teko oli listalla, koska iltapäivällä kokoontuva raati ei voisi arvioida elokuvia ja päättää Topi-palkintojen saajia ilman pitsaa. Laajentunut kuuden hengen valokuvaus ryhmä valmisteli seuraavan päivän Topi-gaalan kuvauspistettä, jossa sekä voittajat, että ilman palkintoa jääneet saisivat ottaa kuvia.

Ruokailun jälkeen editointi jatkui, mutta pikku hiljaa kaikki ryhmät saivat elokuvansa valmiiksi. Jokainen ryhmä palasi kotiluokkaansa puhumaan opettajan kanssa menneestä viikosta ja ryhmän saavutuksista. Itse- ja ryhmäarviointia tehtiin. Lopulta kaikki oli valmista seuraavan päivän gaalaa varten.


Päivän haastattelu

Tänään haastateltavana oli 8-luokkalainen Riki. Hänen mielestään ilmiöviikko on hyvä idea, joka tuo mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluun. Heidän ryhmänsä toimi myös hyvin yhteen, joka teki viikosta vielä mukavamman. Hauskinta Rikin mielestä oli kuvaaminen ja vaikeinta editointi. Haastattelun jälkeen päästimme Rikin jatkamaan editointiaan.

Minttu Rantanen

 

 

Torstai 6.4

On Topi-gaalan vuoro. Punainen matto odottaa kävelijöitään. Kuvaajat odottavat kuvattavia. Palkinnot odottavat saajiaan. Katsojat odottavat elokuvia.

Kun kaikki on valmista, oppilaat päästetään sisään. Kaikki ala-asteelta lukioon. Oppilaat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, onhan nyt gaalan aika. Musiikki soi taustalla, kun punaisella matolla kävelee elokuvien tekijät. Kun kaikki ovat ottaneet paikkansa, rehtori Marle aloittaa tilaisuuden. Hänen jälkeensä lavalle astuvat Riki ja Jeremia, gaalan juontajat. Palkintojen saajat löytyvät kirjekuorista, jotka Jeremia avaa yksi kerrallaan. Palkinnon saava ryhmä julistetaan, heille tulee mahdollisuus kiittää, jonka jälkeen katsotaan kyseisen ryhmän elokuva. Palkintoja on monia parhaimmasta editoinnista runollisimpaan elokuvaan. Palkintoja jaetaan ja elokuvia katsotaan. Eniten palkintoja kerää tällä kertaa elokuva Suomi 100. Elokuva voittaa parhaan käsikirjoituksen, kuvauksen ja editoinnin palkinnot. Suurin osa ryhmistä saa yhdet palkinnot. Vain yksi ryhmä jää ilman palkintoa, mutta myös heidän elokuvansa on erinomainen.

Kun kaikki elokuvat on katsottu ja palkinnot on jaettu, on mahdollisuus siirtyä valokuvauspisteelle omakuvaa varten. Tapahtumien keskipiste siirtyy ala-salista koulun keittiöön, jossa catering-ryhmä on tehnyt töitä aamusta lähtien valmistaen Suomi 100- juhla-ateriaa. Kiire iskee heillekin, mutta ruoka saadaan ajoissa pöytään ja alakoulu pääseekin ensimmäisenä maistamaan juhla-ateriaa. Lounas, joka sisältää salaattia, perunamuusia, kalaa, karjalanpiirakoita ja jälkiruoaksi mustikkapirtelöä saa monen vatsan kurnimaan. Myös yläkoulu ja lukio pääsevät nauttimaan hyvästä ruoasta. Kiitos catering-ryhmälle upeasta lounaasta!

Viimeisenä on siivouksen vuoro. Se sujuu nopeasti ja näin saadaan vuoden 2017 ilmiöviikko loppuun.

Minttu Rantanen

|

Lisää ilmiöviikkosta 2017

Tiistai 4.4

Aamusta lähtien koulutalo täyttyi monilla äänillä jaa askeleilla, kun virallinen kuvauspäivä alkoi perinteisen aamunavauksen jälkeen. Ryhmät liikkuivat paikasta toiseen kuvaten monia kohtauksia ja kooten tulevan elokuvansa kasaan.

Monelle ryhmälle tuli kiire ja oppilaat juoksivatkin usein paikasta toiseen. Käytävät ja luokkahuoneet täyttyivät rekvisiitasta ja rooliasuihin pukeutuneista oppilaista. Kuvauspaikoille oli hankala saada hiljaisuutta, kun vähän väliä toinen ryhmä tuli paikalle etsien itselleen sopivaa kuvauspaikkaa. Viime hetken muutoksia tehtiin. Catering-ryhmä teki matkan Turkuun ostamaan tarvikkeita. Reportterit kiertelivät ja tallensivat mahdollisimman paljon tapahtumia. Päivän lopussa ryhmät olivat saaneet materiaalinsa kasaan ja valmiina seuraavan päivän editointiin.

Minttu Rantanen


Päivän haastattelu

Minä, Judit ja Minttu haastattelimme ihmisiä ilmiöviikolla saadaksemme tietää mitä mieltä he ovat ilmiöviikosta sekä heidän ryhmistä. Tämän päivän haastateltava oli L15 opiskelija Jasmin ja haastattelija Minttu

Mikä on ollut hauksinta ilmiöviikkossa tähän mennessä?

– Se, että saa tehdä ryhmässä töitä ja on tavannut uusia ihmisiä.

Onko teillä hyvä ryhmähenki?

-On kyllä, kaikki tekee sopivasti töitä.

Mitä mieltä olet ilmiöviikosta?

-Se on kiva viikko, jolloin saa tehdä kaikkea kivaa.

Mikä on ollut hankalinta tähän mennessä?

-Kun päätetään, mitä tehdään, koska kaikilla on eri mielipiteet.

Tämän haastattelun perusteella ilmiöviikko on erittäin hyvää vaihtelua oppilaille joka saattaa nostaa heidän opiskelu motivaatiota tuleville jaksoille. Mielestäni koulu voisi järjestää muita vastaavia tapahtumia, jotta oppilaiden koulumenestys kasvaisi.

Leevi Leppänen

Tänään ryhmät jatkoivat kuvauksia, joita varten näyttelijät pukeutuivat rooliasuihinsa.

IMG_6606

Sumuisesta säästä huolimatta ryhmät kuvasivat myös ulkona.

IMG_6630

Catering-ryhmä kävi Turussa ostamassa tarvikkeita tulevaa juhla-ateriaa varten.

IMG_6646

Videointi jatkui koko aamu- ja iltapäivän.

IMG_9119

Viimeiseksi ryhmät täyttävät kansiot, jotka he saavat pitää muistona tästä viikosta.

IMG_9125

Kuvat ovat ottaneet Judit Konola ja Leevi Leppänen

|

Ilmiöviikko 2017

Tämän vuoden ilmiöviikolla tehdään elokuvia. Elokuvan saa halutessaan lähettää OmaFilmi! elokuvafestivaaleille.

 

Perjantai 31.3.2017

 

Aamulla kokoonnuimme aamuhartauteen auditorioon. Pastorimme ja uskonnonopettajamme Jyrki piti aamunavauksen siitä, mistä kaikista aiheista elokuvan voi tehdä. Aamuhartauden jälkeen äidinkielen opettajamme Merja näytti tulevan viikon aikataulun ja kaiken muun tärkeän tulevaa viikkoa varten. Erityisopettaja Tia näytti kansiot, jotka hän oli tehnyt oppilaiden täytettäväksi. Merja näytti videon, jonka 1-2 luokkalaiset jossain toisessa koulussa olivat tehneet. Video todisti, ettei elokuvan tarvitse olla monimutkainen ollakseen hyvä. Tämän jälkeen oppilaat jakautuivat kotiluokkiinsa omiin ryhmiinsä. Siellä heillä oli aikaa päättää, kuka on vastuussa mistäkin.

Ruokailun jälkeen oli pajat. Pajoja oli monia: editointi, jota ohjasi asuntolan sivari Vilppu, musiikki, jonka piti L15 opiskelijat Minttu ja Judit, käsikirjoitus ja myöhemmin näyttelijätyö, jotka piti Salla Suonikko, kuvausta ohjeistamassa oli Markku Heikkilä, puvustuksessa Marjut Saarinen ja tuotannosta kertoi alan ammattilainen Satu-Lotta Rannisto. Kaiken tämän aikana catering-ryhmä oli suunnittelemassa tulevan torstain juhla-ateriaa. Catering-ryhmää auttoi Henna Tuononen. Perjantai-iltapäivä meni pajoissa. Puvustusryhmä kävi etsimässä tarvittavaa rekvisiittaa Toivonlinnan Hiirlan kirpputorilta. Ennen päivän loppumista suurin osa ryhmistä olivat saaneet valmistelut kuntoon ja olivat valmiina toimiin. Viimeisenä ryhmät täyttivät kansioon kaiken mitä olivat tehneet sinä päivänä ja suunnitelmansa seuraavan koulupäivän aikataulusta ja suunnitelmista.

Minttu Rantanen

 

Päivän haastattelu

SKYK:n ilmiöpohjainen oppimisviikko on käynnistynyt perjantaina 31.3. Oppilaat ovat muodostaneet 9 ryhmää, jotka kaikki kuvaavat elokuvan aiheesta Mun Suomi. Perjantaina oli pajapäivä, jolloin kaikki osallistuivat erilaisiin pajoihin, kuten musiikkipajaan, editointipajaan tai käsikirjoituspajaan.

Haastattelin 8-luokkalaista Savannahia. Kaikki hänen ryhmäläisensä olivat jo pajoissa, eikä Savannahlle jäänyt mitään tekemistä, joten eräs opettaja ehdotti hänelle luokkien siivoamista. Savannah suostui koulutalon auditorion ja uskonnonluokan siivoamiseen ilomielin. Siisteys kun on hänen sydäntään lähellä.

Kysyessäni hänen mielipidettään ilmiöviikon suhteen, tuli vastaus empimättä; mukava. Savannah pitää väliaikaisesta vaihtelusta, jota ilmiöviikolla riittää. Myös hänen kaverinsa pitävä ilmiöviikkoa hyvänä ideana.

Judit Konola

 

Maanantai 3.4.

Aloitimme päivän aamunavauksella yläsalissa. Merja näytti kaikille motivaatiovideon. Aamunavauksen jälkeen kaikki jakautuivat omiin kotiluokkiinsa ja aloittivat pian sen jälkeen kuvaamisen. Ryhmät suunnittelivat, kuvailivat ja olivat haasteltavina. Koulutalo oli täynnä liikettä ja ääniä, kun ryhmät kulkivat kuvauspaikasta toiseen. Reportterimme Judit, Leevi ja Minttu kulkivat ympäri koulutaloa kuvaamassa, videoimassa ja haastattelemassa oppilaita heidän mielipiteistään. Myös opettajat kiertelivät luokissa valvomassa oppilaitaan ja pitämässä keskustelun aisoissa.

Iltapäivällä ruoan jälkeen kaikki kokoontuivat yläsaliin kuuntelemaan Piikkiö ja Kaarinan sotaveteraanikuoroa. Esitys kesti tunnin ja sisälsi sekä musiikkia että Taisto Tähkämaan puheen hänen omista sota-ajoista. Esitys oli erittäin hieno ja nostatti kiitollisuutta siitä, että saamme nykyään elää itsenäisessä valtiossa.

Esityksien jälkeen kaikki ryhmät palasivat kuvaamisen pariin. Kaikki ryhmät edistyvät omaa tahtiaan, mutta suurin osa on jo hyvällä mallilla. Päivän lopuksi ryhmät täyttivät taas kansioita seuraavan päivän suunnitelmilla.

Minttu Rantanen

 

Päivän haastattelu

Tänään haastateltavana toimi L15 opiskelija Ester. Häntä haastatteli reportteri Leevi. Ester kuuluu catering-ryhmään ja viettää päivänsä valmistellen tulevan torstain juhla-ateriaa. Hänen mielestään ilmiöviikko on hänen kohdallaan mukava, juuri koska hän on osana catering-ryhmää. Ryhmässä oleminen on mukavaa, koska se ei ole niin stressaavaa kuin elokuvantekijöillä. Ester kertoi nauttivansa ryhmässä olosta, koska siinä on mukavia ihmisiä ja hyvä yhteishenki.

Ryhmässä olemisen hauskin puoli on se, että saa rauhassa keskustella ryhmäläisten kanssa, eikä ole hirveä kiire. Juhla-aterian suunnittelu sujuu rennoissa merkeissä. Ryhmä on jo pitkällä suunnittelussa, että kohta pitää vain aloittaa ruoan teko.

Kuvissa näkyy sotaveteraanien kuoro ja Taisto Tähkämaa kertomassa kokemuksistaan.

IMG_9096        IMG_9062

|