Toivonlinnan tuki ry:n säännöt

TOIVONLINNAN TUKI RY

Säännöt hyväksytty 29.10.2015, rekisteröity 13.11.2015

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Toivonlinnan tuki ry ja sen kotipaikka on Kaarina.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Adventtikirkon ylläpitämän Suomen Kristillisen Yhteiskoulun toiminnan, toimintaedellytysten sekä oppilaitoksen oppilaiden tukeminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys kerää varoja ja lahjoittaa niitä Suomen Kristillisen Yhteiskoulun osoittamiin kohteisiin, sekä osallistuu Suomen Kristillisen Yhteiskoulun käyttämien kiinteistöjen ylläpitämiseen ja ylläpidon kustantamiseen.

Lisäksi yhdistys voi kerätä varoja ja lahjoittaa niitä Suomen Adventtikirkon Kaarinan Toivonlinnassa omistaman alueen sellaiseen kehittämiseen, joka tukee Suomen Kristillisen Yhteiskoulun toimintaedellytyksiä.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäsenmaksuja, järjestää rahankeräyksiä, myyjäisiä ja muita varainkeruutilaisuuksia, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamenttivaroja.

Lisäksi yhdistys voi hallinnoida, vuokrata ja omistaa kiinteistöjä, sekä omistaa arvopapereita ja harjoittaa yhdistyksen tarkoitusta palvelevien tuotteiden ja palveluiden myyntiä.

3. Jäsenet

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

4. Liittymis- ja jäsenmaksu

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous.

Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

5. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 2-8 muuta varsinaista jäsentä sekä 0-8 varajäsentä.

Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä.

Aänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä.

Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

6. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kukin yksin.

7. Tilikausi

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi kuitenkin siten, että yhdistyksen ensimmäinen tilikausi on sen perustamispäivämäärästä sitä seuraavan vuoden joulukuun loppuun.

8. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni.

Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.

Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

9. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse.

10. Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet

8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa

10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

11. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.

Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.