Aurinko paistaa ja pohjoistuuli puhaltaa, mutta kerrankin juhlasali on miehillekin siedettävä paikka; ei tarvinnut pahemmin pyyhkiä hikeä otsalta. Asioilla on siis puolensa. Mikään ei kuitenkaan voi muuttaa ylevää tunnetta, kun juhlamarssin alkutahdit kajahtavat ja ihmiset kääntyvät katsomaan abiturientteja ja yhdeksäsluokkalaisia, jotka marssivat – ehkä hieman jännittyneinäkin – rehtori Marle Himbergin johdolla juhlasaliin. Tähän on tähdätty kolme vuotta: sekä peruskoululaiset että lukiolaiset saavat tuntea konkreettisesti koulu- tai lukiouransa päätöksen.
Tällä kertaa alkumarssiksi oli valikoitunut Fritz Kreislerin Wieniläinen miniatyyrimarssi, jonka esitti viulullaan lukion toisen vuoden opiskelija Jasmin Mönkkönen ja häntä säesti musiikinopettaja Boris Källman pianolla. Vararehtori Gunnevi Peltonen lausui alkutervehdyksen, jossa hän kävi tiivistetysti läpi lukuvuoden tapahtumia: ensimmäiset sähköiset yo-kokeet kirjoitettiin uuden uutukaisessa digi-luokassa, ja muutenkin kampusaluetta on uudistettu, ja yhä edelleen uudistetaan, entistä aktivoivammaksi.
Urheilua ja musiikkia on riittänyt pitkin vuotta: opiskelijat ovat reissanneet sisarkouluihin erinäisiin turnauksiin, ja kuorofestari puolestaan veti väkeä sisarkouluista Suomeen, Toivonlinnaan.
Hengellisistä tapahtumista mainittakoon rukousviikko, jota vietettiin sekä syys- että kevätlukukaudella. Syksyllä Toivonlinna sai vieraakseen Ekebyholmin raamattulinjan opettajat ja opiskelijat. Keväällä koulussa vieraili canadalainen Jason Miller.
Myös opiskelijat saivat kokea lähimmäisen auttamisen tuomaa iloa: he osallistuivat innokkaasti Liettuaan tehtyyn avustusmatkaan ja jakoivat vähäosaisille lapsille vaatteita, pelejä ja leikkikaluja. Kesällä näille lapsille järjestetään vielä kesäleiri. Opiskelijat eivät ole unohtaneet Toivonlinnan lähiympäristön asukkaitakaan; he ovat käyneet avustamassa vanhuksia ja muita avun tarvitsijoita.
Jos opiskelijat ovat tarjonneet kampuksen ulkopuolella apua, niin apua on virrannut myös Toivonlinnaan. Toivonlinnan kampuksen yksi tukijoista on vanhempainyhdistys, joka on hankkinut asuntolaan jääkaapin, pakastimen ja pesukoneen sekä koululle välipala-automaatin. Toivonlinnan Tuki ry. on kerännyt menneenä tilivuotena noin 40 000 euroa, joilla on hankittu uudet patjat asuntolaan, tuettu oppilasvierailuja museoihin ja opetusta tukeviin tapahtumiin. Gunnevi Peltonen välittikin koko koulun kiitokset näille tukijoille.
Vuosikatsauksen jälkeen lukiolaiset Judit Konola, Minttu Rantanen, Irene Laitinen, Ruut Aallos sekä Ester Shelby toivottivat abiturienteille ja peruskoulunsa päättäville Jäähyväiset Pekka Simojoen sävellyksen ja sanoituksen mukaan. Tapani Peltonen ja Samuel Ruohomäki jakoivat stipendit, joita tänäkin vuonna oli runsaasti – 31 kappaletta.
Perinteen mukaisesti riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet henkilöt oli kutsuttu juhlallisuuksiin mukaan. Heidät kukitettiin, ja juhlapuheen piti Aune Greggas. Puheessaan hän muisteli, miten silloinen lukion aloittanut luokka on Toivonlinnan historian suurin luokka: 50 opiskelijaa. Tämän kevään abiturienttien luokka on taas ollut pienin luokka, jossa on ollut vain 15 opiskelijaa. Greggas korosti, miten elämässä tarvitaan joustavuutta, sillä harvemmin menee juuri sillä tavalla, kuin on suunnitellut, ja harva elää aallonharjalla koko elämäänsä – jos kukaan. Hän siteerasi piispa Eero Huovisen puhetta, jonka tämä piti edesmenneen presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa: Armon sanat ovat tärkeämpiä kuin arvojen sanat. Samalla hän muistutti, että myös Jumalalle armo on suurempi kuin arvot. Puheen lopussa Greggas mainitsee, miten yhteiskunta korostaa yhä enemmän tehokkuutta, mikä näkyy niin koulutuksessa, ruoan ja vaatteiden sekä muiden hyödykkeiden valmistuksessa. Hänen nykyisen perspektiivinsä mukaan elämä on kuitenkin lyhyt eikä tulevaisuutta voi ennustaa. Kannattaa siis muistaa juuri tämä hetki, koulutoverit ja se, ettei kaveria jätetä. Hän itse sai lukiovuosiltaan elinikäisiä ystäviä, jotka eivät ole jättäneet.
Aune Greggaksen sanojen jälkeen yhdeksäsluokkalaiset marssivat lavalle luokanvalvojansa Kirsi-Marja Jalkasen johdolla. Rehtori Himberg jakoi päättötodistukset, ja luokan puolesta kiitossanat luokanvalvojalle esitti oppilas Hilja Vehkavuori. Tosin hän vertasi pilke silmäkulmassa luokkaansa Israelin kansaan, joka marinallaan kiitti johtajaansa Moosesta. Opettaja Jalkanen toivotti luokkansa oppilaille taivaan Isän suojelusta ja muistutti, että suuresta Isästä löytyy aina paras apu.
Koulun opettajisto vaihtuu aina lukuvuoden jälkeen: kuka lähtee minnekin vastaamaan uusiin haasteisiin. Tänä keväänä hyvästeltiin opettajat Annmari Heinemaa sekä Tia Talviniitty. Haikein mielin teistä luovumme! Kiitokseksi kuluneista vuosista lähteville opettajille ojennettiin kukkakimput.
Toivonlinnan kuoro esitti Boris Källmanin johdolla Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnin, minkä jälkeen abiturientit kutsuttiin lavalle vastaanottamaan lukion päättö- ja yo-todistus sekä valkoisuuttaan hohtava ylioppilaslakki, jonka ojensi ryhmänohjaaja Tiina Syrjänen.
Rehtori julisti abiturientit ylioppilaiksi, ja uudet ylioppilaat saivat painaa valkolakin päähänsä. Koulun opettajana voin vain todeta, että tähän hetkeen ei voi koskaan kyllästyä.
Ylioppilas Leo Lammi puhui koko luokkansa puolesta ja kiitti asuntolan ohjaajia pyyteettömästä työstä. Hän korostikin asuntolasta tulleen kuin toinen koti ja toisaalta kotoa pois oleminen sai arvostamaan vanhempiaan entistä enemmän. Lammi kiitteli myös opettajia, jotka omaa vapaa-aikaansa uhraten antoivat jopa kotonakin opetusta. Hän totesi luokkahengen tiivistyneen ajan kuluessa, vaikka matkan varrella kohdattiin myös vaikeuksia. Kuitenkin jokainen koki saaneensa apua toisiltaan, kun sattui sellaisia haasteita eteen, ettei yksin niitä pystynyt hoitamaan. Lammi nauratti yleisöä toteamalla, että luokan joukossa on kolmen tai jopa neljän L:n opiskelijoita: kolmen L:n opiskelijat suorittivat opiskelunsa “lukio läpi lukematta” -strategialla ja neljän L:n opiskelijat luottivat strategiaan “lukio lähes lukematta läpi”. Lopuksi Leo Lammi kiitteli ylioppilas Reetta Tonteria: tämähän oli kirjoittanut koko kiitospuheen. Lopuksi ylioppilaat ojensivat ryhmänohjaajalleen korin, joka heidän sanojensa mukaan kuvaa osuvasti tämän uusia, moninaisia puolia, joita on koko ajan tullut esille. Vastakiitoksissaan Syrjänen muistutti opiskelijoita unelmoimisen tärkeydestä.
Suomen Adventtikirkon tervehdyksen toi luonnollisesti kirkon johtaja Kalervo Aromäki, joka totesi olevan aina ilahduttavaa seurata nuorten elämää. Hän viittasi 1. Psalmiin, jossa kirjoitetaan onnellisuudesta. Hän totesikin, että kulttuurissamme monesti onnellisuus rinnastetaan siihen, että kaikki menee niin sanotusti putkeen, ja liian usein ulkoiset puitteet määrittelevät identiteettimme. Aromäki muistutti kuulijoita israelilaisista, jotka ilman omaa kansallisvaltiota joutuivat määrittelemään oman identiteettinsä ja arvonsa. Arvo on lahja, joka tulee ottaa vastaan annetuista lähtökohdista, ja kysyy rohkeutta käyttää tämä lahja ja seistä omilla jaloillaan eikä suostu alistumaan sisäisille tai ulkoisille impulsseille. Lopuksi Aromäki muistuttaa onnen olevan sitä, että löytää Herrassa turvapaikan, ja hän toivoo kaikille ylioppilaille onnen tuntea Jumala.
Reformaation juhlavuoden hengessä juhlaväki lauloi vielä Jumala ompi linnamme kolmella kielellä: ruotsiksi, saksaksi ja suomeksi. Näin saatiin 85. lukuvuosi päätökseen.
Teksti: Merja Laine-Sjöström
Kuva: Petri Palviainen
